Yle paljasti viime viikolla karmeita tietoja alaikäisen kehitysvammaisen pojan kohtelusta hämeenlinnalaisessa hoivayksikössä (MOT ja A-studio 8.11.) .
Poikaa kohdeltiin kaltoin vuosikausia. Hänet sidottiin tuoliinsa lainvastaisesti teipillä ja kuormaliinoilla sekä pahoinpideltiin useita kertoja.
Epäinhimillisesti kohdeltu poika on vaikea-asteisesti autistinen. Hän kärsii pakko-oireista, joiden takia hän saattaa vahingoittaa itseään esimerkiksi lyömällä päätään.
Hoivayksikön henkilökunnan huolenilmauksista ja viranomaisten lukuisista valvontakäynneistä huolimatta väärinkäytökset jatkuivat. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin sanoi, että Hämeenlinnan tapauksessa kaikki valvonnan tasot pettivät.