Oppositiolle olisi sopinut paremmin, että hallitus olisi jatkanut sote-räpellystään. Nyt alkaa syyttely siitä, kuka on syypää soten kaatumiseen, hallitus vai oppositio.
Juha Sipilä kaatoi hallituksen itse, ettei se tullut kaadetuksi
Perjantain kaltaisia päiviä Suomen sisäpolitiikassa on ani harvoin. Hallituksen kaatuminen, tai nyt oikeastaan kaataminen, ei ole ollut edes jokavuosikymmeninen juttu. Vain varttuneet suomalaiset ovat kokeneet vastaavaa aiemmin, edellisen kerran vuonna 1982.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus toimi niin kuin hallitukset toimivat yleensäkin: ne ajavat härkäpäisesti eteenpäin ja kääntävät kurssia vain, jos on pakko. Kun sote-maakuntauudistus ajoi umpikujaan, pääministeri teki äkkikäännöksen ja päätti panna pillit pussiin.
Hallituksen omaehtoinen kaataminen on kyllä kunnioitettavaa ja suoraselkäistä, mutta mukana on iso annos politikointia.
Sipilä päätti kaataa oman hallituksensa, koska vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia. Eroamalla hän minimoi tappioita. On kunniakkaampaa kaataa hallitus itse kuin tulla eduskunnan kaatamaksi.
Jos sote-uudistus olisi päässyt valiokunnasta eduskuntasaliin (mikä oli epätodennäköistä), sen läpimeno olisi ollut kaikkea muuta kuin varmaa. Soten kaatuminen suuren salin äänestyksessä olisi ollut hallitukselle paljon nöyryyttävämpi vaihtoehto.
Jos ja kun sote olisi kaatunut suuressa salissa, siitä olisi tullut oppositiolle mainio vaaliase aivan viime metrillä ennen vaaleja. Hallitus ja hallituspuolueet olisivat lähteneet vaaleihin lyötyinä.
Kaato-operaatiolla ainakin osa syytaakasta saadaan kaadetuksi eduskunnan ja opposition, sekä jopa perustuslain ja sen tulkitsijoiden, niskaan. Sipilä oli korostanut jo pitkään, että sote-maakuntauudistus on eduskunnan eikä enää hallituksen käsissä.
Yksi syy Sipilän tarttumiseen hätäjarruun löytyy viimeaikaisista gallupeista. Keskustan, ja myös muiden hallituspuolueiden, kannatuskäyrät ovat niin surkeita, että hänen oli pakko tehdä jotakin dramaattista.
Sotea oli kankeamassa nurin myös kohu yksityisten sote-yritysten useista hoivakodeista paljastuneista ongelmista. Kohu veti mattoa kokoomuksen ajamalta valinnanvapaudelta ja painoi sen gallupkäyrää alaspäin.
Jos Sipilä ei olisi ehtinyt ilmoittaa eropäätöksestä, olisiko kokoomus vetänyt gallup-epätoivossaan tapin sote-veneestä? Kokoomuksen Petteri Orpo ei kuulostanut erityisen pettyneeltä Sipilän päätöksestä.
Yllättyneisyys, jopa pettymys, Sipilän vetoon kuului sen sijaan oppositiopuolueiden kommenteista.
SDP:n Antti Rinne piti hallituksen eroa outona ratkaisuna juuri ennen vaaleja ja muutama kuukausi ennen EU-puheenjohtajakauden alkua. Ylen haastattelussa Rinne ehti jopa toivoa presidentin puuttumista peliin.
Presidentti Sauli Niinistölle oli kuitenkin helppoa myöntää hallitukselle ero. Se ei ole ihme, sillä hän olisi halunnut, jos olisi saanut päättää, että hallitus olisi eronnut jo toissa kesänä perussuomalaisten hajoamisen takia.
Rinteelle olisi ollut parempi, että hallitus olisi jatkanut sote-räpellystä loppuun asti. Hän myös tietää, että voittaessaan vaalit hänellä on pöydällään samat sote-ongelmat.
Hallituksen lähtö oli "vähän yllätys" myös Ylen haastatteleman perussuomalaisten Jussi Halla-aholle. Vihreiden Pekka Haavisto korosti, että uudistus kaatui hallituksen kyvyttömyyteen korjata soten ongelmia.
Sipilän taktiikka kuului hänen tiedotustilaisuudessaan. Hän tarjosi sote-jatkovalmistelun pohjaksi keskustan maakuntamallia ja tarjoutui kutsumaan puolueet pyöreään pöytään jo ennen vaaleja miettimään jatkoa. Kokoomuksen lempilapsesta, valinnanvapaudesta, Sipilä ei puhunut mitään.
Olisi yllätys, jos pääministerinosteessa oleva Rinne tarttuisi Sipilän tarjoukseen. Varapuheenjohtaja Sanna Marin torjui jo tarjouksen tviitissään. SDP haluaa käydä vaalit ensin ja päästä pöydän päähän ilman, että lähtevä pääministeri pääsisi kattamaan pöytää ennalta.
Hallituksen erosta seuraa, että eduskuntavaalitaistelu alkaa täysillä heti eikä vasta eduskunnan istuntokauden päättymisen jälkeen vajaan parin viikon kuluttua. Tämä tietää sitä, että hallituspuolueiden eduskuntaryhmät voivat alkaa hajota äänestyksissä kuin varpusparvi.
Vaalitaistelun ykkösaiheeksi nousee tämän jälkeen kaatunut sote-maakuntauudistus. Hallituspuolueet, etenkin keskusta, työntävät vastuuta soten kaatumisesta oppositiopuolueille ja päinvastoin. Vaalilöylyä lisää se, että hallituspuolueet ovat nyt vapaita mäiskimään opposition lisäksi toisiaan.
Edesmenneen presidentti Mauno Koiviston kaudella alkoi käytäntö, jossa hallitukset ovat istuneet koko vaalikauden. Presidentti Urho Kekkosen aikana hallitukset vaihtuivat hyvinkin tiheään.
Koiviston aloittama, parlamentarismin vahvistamiseen tähdännyt perinne katkesi nyt ensimmäisen kerran, tosin aivan kalkkiviivoilla. Nykyisestä poliitikkopolvesta vain konkarit ovat kokeneet urallaan hallituskriisin.
Parlamentarismin kriisistä ei kuitenkaan ole syytä puhua. Juuri tällä tavalla parlamentarismi toimii: jos hallitus epäonnistuu avainhankkeessaan, sen kuuluukin erota tai tulla erotetuksi. Vaalitulos osoittaa muutaman viikon päästä, mitä äänestäjät ovat mieltä.