Arkkitehtuuria Oulussa 2011. Rakennusvalvonta Oulu, 2011.
Oulun kaupungin rakennusvalvontavirasto on julkaissut neljännen Arkkitehtuuria Oulussa -kirjansa.
Julkaisu kuuluu rakennusvalvontaviraston julkaisusarjaan, jonka aiemmat osat ovat ilmestyneet vuosina 2002, 2005 ja 2008. Painotus on tällä kertaa energia-asioissa ja asuntoarkkitehtuurissa. Kirjan avaa kaupunginarkkitehti Jari Heikkilän artikkeli asuntoarkkitehtuurista mallikohteeksi muodostuneessa Saksan Feiburgissa.
Kirjan toimittanut rakennusvalvontaviraston tarkastusarkkitehti Esa Kauppi kysyy esipuheessa varsin mielenkiintoisesti, voisiko paikallisuus ja ekologia näkyä selvemmin oululaisessa arkkitehtuurissa ja juuri sen takia, että ne liittyvät kiinteästi yhteen.
Vaikka kirjan kohteet ovat energiatehokkuudeltaan varsin hyvätasoisia rakennuksia, varsinaisia ekotaloja ne eivät ole eikä paikallisuuskaan kohteissa juuri näy. Kyseinen kehityssuunta lienee vasta idullaan meillä Suomessa.
Voimakkaampia merkkejä siitä on näkyvissä muualla Euroopassa, esimerkiksi juuri Saksan Freiburgissa. Meillekin rakentamisen ekologisuus tullee ja voi olla, että tulevissa tämän julkaisusarjan kirjoissa teemana voi olla juuri rakentamisen paikallislähtöinen ekologisuus.
Julkisista rakennuksista kirjassa esitellään muun muassa Myllytullissa sijaitseva, Linja Arkkitehdit Oy:n suunnittelema Tervaväylän koulun Lohipadon yksikkö sekä Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy:n suunnittelema ja paljon keskustelua herättänyt, erikoinen ja ympäristöstään erottuva Ympäristötalo, jossa kirjan julkaissut rakennusvalvontavirastokin pitää majaansa.
Ympäristöönsä sovittuvaa uudisrakentamista edustaa Välkkylään rakennettu, Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy:n suunnittelema Villentalo, jonka punatiilikokonaisuudesta tuskin uudeksi erottaa.
Varsinaiset kerrostalokohteet ovat pääosin valikoituneet niiltä alueilta, mihin uusia kerrostaloja Oulussa nykyään rakennetaan. Näkyvin kerrostaloista on kuitenkin täydennysrakentamista edustava, Arkkitehtitoimisto Laatio Oy:n suunnittelema As. Oy Oulun Viktoria, joka sijaitsee Rautatienkadun varrella pohjoisen alikulun kohdalla.
Korjausrakentamiskohteista esitellään muun muassa Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy:n suunnittelema Vanha pappila aivan Oulun ytimessä ja Arkkitehtitoimisto Huttu-Hiltunen Oy:n suunnittelema vanhan makasiinirakennuksen muutos toimistotilaksi Koskenniskanrannassa.
Pientaloja on esillä yhdeksän. Kohteet edustavat pääosin normaalista pientalorakentamisesta melko paljon poikkeavaa rakentamista. Kohteet ovat isoja ja monimuotoisia, kuten Archeus Oy:n suunnittelema Talo Virkkunen Oulujoen rannalla.
Tästä kuten monista muistakin julkaisuista puuttuvat pienehköt, tavalliset, mutta silti hyvin suunnitellut pientalot. Syy taitaa olla se, ettei niitä juurikaan tehdä. Sen asian julkaisu kuitenkin kertoo, että Oulussa rakennetaan myös muita kuin talotoimittajien mallistojen pientaloja.
Julkaisussa esitellyissä kohteissa on monia mielenkiintoisia rakennuksia, jotka osoittavat, että Ouluun syntyy herättävää arkkitehtuuria. Kohteet ovat ympäri Oulua. Kirjassa oleva kartta on hyvä lisä mahdollistaen kohteisiin liittyvän arkkitehtuurikierroksen.
Lopuksi on vielä tarpeen todeta, että tällaisen julkaisusarjan merkitys vain kasvaa vuosien vieriessä ja julkaisujen määrän lisiessä.