Useampi on­net­to­muus ruuh­kaut­ti lii­ken­net­tä Li­min­gas­sa Ka­si­tiel­lä, lii­ken­ne nor­ma­li­soi­tui alle tun­nis­sa

Liikenne ruuhkautui onnettomuuksien seurauksena.

Tieliikennekeskuksen mukaan liikenne ruuhkautui onnettomuuksien vuoksi.
Tieliikennekeskuksen mukaan liikenne ruuhkautui onnettomuuksien vuoksi.
Kuva: Taneli Kärki

Limingassa Lumijoentien ja Raahentien risteyksestä noin viisi kilometriä Raaheen päin sattui kaksi liikenneonnettomuutta torstaina hieman ennen kello iltapäiväneljää.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan henkilöauto ja sen perässä ollut hevoskuljetus päätyivät ojaan kyljelleen. Henkilöauton kuljettaja lähti sairaalaan tarkistettavaksi, ja hevonen vietiin lähitallille ruhjeiden hoitoon.

Tapahtumapaikalla sattui myös kahden auton välinen peräänajo, jossa oli osallisena neljä henkilöä. Kummastakaan tilanteesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja.

Oulun tieliikennekeskuksen mukaan yksi kaista oli kiinni ja paikalla oli liikenteenohjaus.

Liikenne ruuhkautui onnettomuuksien seurauksena. Liikenne normalisoitui hieman alle tunnin päästä ensimmäisestä onnettomuudesta.

Päivitetty klo 16.51: Lisätty tieto tilanteen päättymisestä. 20.02: Päivitetty pelastuslaitoksen tiedoilla.