SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen pitää vaalituloksen perusteella luontevana, että lähdetään neuvottelemaan kolmen suuren puolueen hallituspohjasta.
Urpilaisen mielestä selvää on kuitenkin vain se, että perussuomalaisten on oltava uudessa hallituksessa ja kokoomuksella suurimpana puolueena on tunnustelijan rooli. Perussuomalaisten poliittinen linja ei hänestä ole ongelma.
- Perussuomalaisten ja SDP:n linjauksissa on ollut matkan varrella yhtäläisyyksiä. Molemmat ovat olleet vastustamassa Kreikan ja Irlannin tukipaketteja eli valoa tunnelin päässäkin on olemassa, Urpilainen sanoi.
SDP pitää Urpilaisen mukaan neuvotteluissa kiinni kynnyskysymyksistään eli työllisyysmäärärahojen nostosta, pääomaverotuksen kiristämisestä ja työeläkkeiden alaikärajan säilyttämisestä entisellään.
SDP:n puoluehallitus pohdiskeli tänään vaalitulosta ja sen synnyttämää tilannetta nelisen tuntia. Sen jälkeen demarijohto jalkautui Helsingin rautatieaseman viereiselle aukiolle jakamaan ruusuja kannattajilleen. Puheenjohtaja halaili onnittelijoita ja kiitti puheessaan nöyrästi luottamuksesta.