“Vaikka moottorisängyn tiedetään tuovan apua monenlaisiin vaivoihin, joita ihmisillä on, se ei suinkaan ole vaihtoehto vain niille, joilla on vaivoja tai sairauksia”, Unibedin fysioterapeutti, uniasiantuntija Juha Mäntylä toteaa.
“Laadukkaalla moottorisängyllä on myös ennaltaehkäisevä vaikutus siihen, että ihminen pysyy hyvässä kunnossa, koska siinä saa kiistatta parhaiten sellaisen nukkuma-asennon, joka takaa hyvän ja riittävän levon ja palautumisen.”
Mäntylän mukaan kylkiasento on paras asento nukkua, koska siinä selkärankalinja pääsee ojentumaan suoraksi ja myös kuorsaus vähenee. Unibedin moottorisängyissä alustan jäykkyyttä voi säätää olkapään ja lantion kohdalta yksilöllisesti.
“Silloin kyseiset kehonosat uppoavat sänkyyn riittävästi, jotta sänky voi antaa tasaisen tuen koko vartalolle”, Mäntylä sanoo.
Moottorisänky on verraton vaihtoehto myös selällään nukkujalle.
“Kun haetaan mahdollisimman rentoa selinmakuuasentoa, sekä jalka- ja päätypään pitää olla vähän koholla, jotta nivelet saadaan mukavaan asentoon ja selkä rentoutumaan”, Mäntylä kuvailee.
“Jalkojen ergonomiaa ajatellen moottorisängyissämme on polvitaipeen kohdalla nivel, joka alkaa kallistua samalla, kun jalkopäätä nostetaan. Tämä tehostaa esimerkiksi laskimoverenkiertoa.”
Hyvä moottorisänky auttaa palautumaan
Unibedin asiantuntijoiden mukaan sängyssä olisi hyvä etupäässä vain nukkua, mutta he tiedostavat sen tosiasian, että monet ihmiset käyttävät sängyssään paljon aikaa myös lukemiseen tai päätelaitteiden katseluun.
“Moottorisänky mahdollistaa selvästi muita sänkyjä ergonomisemman asennon myös lukemiseen ja katseluun. Silloin huono asento ei kuormita vartaloa”, Unibedin sänkyasiantuntija Matias Koivukangas sanoo.
“Monilla meistä on niska-hartiaseudun vaivoja, koska olemme työssämme paljon näyttöpäätteellä. Työssä usein pyritäänkin mahdollisimman ergonomiseen asentoon. Monella ergonomian huomiointi nukkumisessa jää kuitenkin kokonaan pois, vaikka uniergonomia on jopa tärkeämpi asia kuin työergonomia.”
Moottorisänkyjen suosio on kasvanut tasaisesti, ja terveys- ja hyvinvointinäkökulman lisäksi myös sängyn miellyttävyyttä arvostetaan entistä enemmän. Koivukankaan mukaan Unibedin myymistä sängyistä 80 prosenttia on moottoroituja.
“Ihmiset hakevat vapaa-ajalleen ja koteihinsa mukavuutta, ja moottorisänky on yksi mukavuutta lisäävä konkreettinen asia. Kun hankkii moottorisängyn, saa kolmasosan elämästään nauttia laadukkaan vuoteen mukavuudesta.”
Kuka tahansa hyötyy moottorisängyn ominaisuuksista
Tavallinen työssäkäyvä ihminen helposti ajattelee, ettei hänellä ole tarvetta tai varaa moottorisänkyyn. Laadukkaitakin moottorisänkyjä on kuitenkin saatavana eri hintaluokissa. Unibedillä tiedetään, että moottorisängyn hyvistä ominaisuuksista hyötyvät kaikki, ja sängyn voi halutessaan ostaa myös osamaksulla ja edullisilla maksuehdoilla.
“Moottorisänky on toki isompi hankinta, kuin tavallisen sängyn hankinta. Mutta kun hankitaan laadukas moottorisänky, siitä on iloa jopa vuosikymmeniksi”, Juha Mäntylä hoksauttaa.
“Ihmiset monesti satsaavat autoon, mutta autossa ollaan usein vain puoli tuntia – tunti vuorokaudesta. Hyvä sänky ei ole hifistelyä, vaan satsaus suoraan omaan hyvinvointiin, joka hyvän levon myötä tulee takaisin energiana arjessa ja vähentää fyysisiä vaivoja.”
Markkinoilla on monen hintaisia moottorisänkyjä. Mäntylän mukaan hinta näkyy esimerkiksi materiaaleissa.
“Halvimmista sängyistä hyvin usein puuttuu joustosälepohja, ja patja on kiinni vanerissa. Meidän mallissamme sekä hartia- että lantiolinja on säädetty. Tämä säätö puuttuu suurimmasta osasta moottorisänkyjä, samoin joustinpatjan tuplajousitus.”
Unibedin mallistossa on kaksi eri moottorisänkysarjaa ja neljä erilaista moottorisänkyä. Toinen on sarja myötäävämpi, toinen napakampi. Kaikki sängyt ovat Suomessa käsin tehtyjä, Matias Koivukangas toteaa.
“Joka tapauksessa meiltä löytyy ihan jokaiselle nukkujalle paras mahdollinen sänky, hakipa millaista ratkaisua tahansa.”
Unibed on mukana Rakentajamessuilla Ouluhallissa 24.–26.9.2021. Tervetuloa kokeilemaan laadukkaita sänkyjä!
Katso tästä Unibed Caratia moottorisängyn esittelyvideo:
- Ergonomisesti paras mahdollinen yksilöllinen nukkuma-asento
- Kolminkertainen jousitus:
○ moottoroitu joustosälepohja
○ paksun patjan alaosan korkea jousitus
○ paksun patjan yläosan pieni jousitus
- Monia patjavaihtoehtoja
- Yksilöllisesti valittava petauspatja
- Pehmusteet hengittäviä ja allergiatestattuja
- Sängyn kankaat ja puuosat valittavissa oman maun mukaan
- Hiljainen moottoriääni
- Veloitukseton ja sitoumukseton uniergonomiakartoitus myymälässä – kaikki ovat tervetulleita kokeilemaan!
- Edullinen osamaksumahdollisuus
- Sängyt ovat Suomessa käsin tehtyjä
- Rungolla ja jousistolla 25 vuoden takuu
Yhteys ja osoitetiedot
- Isokatu 21, Oulu
- Avoinna: arkisin klo 10-18, la klo 10-15, su klo 11-15
- Puhelin: 010 838 3333
- Sähköposti: asiakaspalvelu@unibed.fi
- Verkkokauppa: www.unibed.fi