Ul­la-myrs­kyn kaa­ta­mat puut py­säyt­ti­vät ju­na­lii­ken­teen maan kes­ki­osis­sa

Voimakas tuuli aiheutti lukuisia vahingontorjuntatehtäviä pelastuslaitoksille.

Helsinki
Junaliikenne pysähtyi perjantaina Jyväskylän ja Muuramen sekä Mikkelin ja Pieksämäen väleillä.
Junaliikenne pysähtyi perjantaina Jyväskylän ja Muuramen sekä Mikkelin ja Pieksämäen väleillä.
Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Ulla-myrskyn kaatamat puut aiheuttivat useita häiriöitä junaliikenteeseen perjantaina.

Junaliikenne pysähtyi Mikkelin ja Pieksämäen välillä noin kello yhden aikaan päivällä junan törmättyä myrskyn radalle kaatamiin puihin, Fintrafficin rataliikennekeskuksesta kerrottiin STT:lle.

Fintraffic kertoi tiedotteessa, että Mikkelin Hiirolaan paikannettu ratavaurio saatiin kello viiden aikaan korjattua, mutta tarkastuksien yhteydessä löytyi toinen isompi sähköratavaurio.

– Keliolosuhteet ovat sellaiset, ettei siellä pystytä korjauksia tekemään. Korjaus päästään aloittamaan myöhemmin illalla. Siellä on useita puita kaatunut radalle, Fintrafficin tilannepäällikkö Mari Helander kertoi STT:lle puoli seitsemän aikaan illalla.

Helander arvioi tuolloin, että korjaustyöt Mikkelin ja Pieksämäen välillä voivat kestää lauantaiaamuun asti.

Junaliikenne pysähtyi kaatuneiden puiden vuoksi perjantaina niin ikään Lapinlahden ja Siilinjärven välillä. Fintraffic arvioi, että korjaustyö saataisiin siellä valmiiksi perjantaina iltakahdeksaan mennessä.

Helanderin mukaan puita kaatui kuuden jälkeen perjantai-iltana myös Jyväskylän ja Muuramen välillä. Liikenne oli seisahtuneena myös Kuopion eteläpuolella ratavaurion vuoksi, mutta siellä junaliikenne palautui normaaliksi perjantai-illan aikana.

Puita kaatui myös sähkölinjoille

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Heikki Sinisalon mukaan Ulla-myrsky siirtyi perjantaina päivän mittaan itään. Sinisalo arvioi perjantaina puoli neljän aikaan STT:lle, että voimakkaimmat tuulet laantuisivat perjantai-iltaan mennessä.

Sadetta voi olla luvassa Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella vielä lauantaiaamuun asti, Sinisalo arvioi.

Myrsky työllisti myös pelastuslaitoksia lukuisilla vahingontorjuntatehtävillä ympäri Suomen.

Esimerkiksi Varsinais-Suomen pelastuslaitos kertoi tiedotteessa hoitaneensa jo puoli kahteen iltapäivällä mennessä yli 90 vahingontorjuntatehtävää. Satakunnan pelastuslaitos puolestaan kertoi X-viestipalvelun tilillään hoitaneensa perjantaiaamuun kello yhdeksään mennessä noin 80 vahingontorjuntatehtävää. Tehtävistä lähes kaikki liittyivät teille tai sähkölinjoille kaatuneisiin puihin.

Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan perjantaina iltaseitsemän jälkeen sähköttömiä asiakkaita oli noin 11 000. Sähkökatkot paikantuivat kartalla enimmäkseen itäiseen Suomeen.

STT:n työryhmä: Vilma Malmgren, Saara-Miira Kokkonen, Saimi Juutinen, Anni Oikarinen

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä