Pallosta ja altaasta koostuva kaksiosainen veistos Yhtyvät säteet on Oulun yliopiston pohjoisella sisääntuloaukiolla. Matti Peltokankaan teos voitti valtion taideteostoimikunnan kutsukilpailun vuonna 1990. Halkaisijaltaan kolmimetrinen pallo on veistetty punagraniitista ja se saatiin paikalleen Ouluun lokakuussa 1992.
Kuva: Kalevan arkisto
Oulun yliopistossa Linnanmaalla on merkittävä taidekokoelma. Se koostuu valtion taideteostoimikunnan sijoituksista ja lahjoituksista. Yleisölle näyttävimmät teokset ovat valtion taideteostoimikunnan erityisesti Oulun yliopistoa varten hankkimat kolme ulkoveistosta.
Ulkoveistokset sijaitsevat keskeisillä paikoilla eri puolilla yliopistoa ja on sijoitettu sitä mukaa kun Linnanmaan kampuksen rakentaminen edistyi.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut