Mainos

Tyr­nä­vä­läi­nen Ma­ti­nol­lin Peruna on pal­kan­nut se­son­ki­työ­läi­siä ul­ko­mail­ta jo 15 vuotta – syk­syl­lä pe­ru­nan­nos­toon saadaan taas apu­voi­mia Uk­rai­nas­ta

Matinollin Peruna Oy aloitti jo 15 vuotta sitten ulkomaalaisten sesonkityöläisten palkkaamisen

Maatalousyrittäjä Jari Matinolli kertoo että Tyrnävän alueen olosuhteet sopivat hyvin perunan kasvatukseen.
Maatalousyrittäjä Jari Matinolli kertoo että Tyrnävän alueen olosuhteet sopivat hyvin perunan kasvatukseen.
Kuva: Ester van Dam

Vuonna 1998 perustettu Matinollin Peruna Oy työllistää viisi ihmistä vakituisesti. Syksyksi perunannostoon palkataan kausityöntekijöitä Suomesta ja ulkomailta, myös Ukrainasta.

”Ensimmäiset ulkomaiset työntekijämme olivat tutulla mansikkatilalla poimijoina ja jäivät sitten tänne jatkamaan perunannostoa. Siitä alkoi ulkomaisten sesonkityöläisten palkkaaminen noin viitisentoista vuotta sitten”, Matinollin Peruna Oy:n toimitusjohtaja Jari Matinolli kertoo.

Sesonkityöntekijät tulevat Suomen lisäksi Ukrainasta, ja muistakin entisen itäblokin maista, muun muassa Liettuasta. Viime vuonna palkkalistoilla oli seitsemän ukrainalaista.

”Ukraina on maatalousvaltainen maa, joten tällainen maanviljelystoiminta on heille tuttua. He kysyvät täältä mielellään töitä. Palkkataso on täällä huomattavasti parempi. Kolmen kuukauden aikana he tienaavat täällä saman kuin mitä Ukrainassa koko vuoden aikana.”

Pysäyttäviä viestejä

Työsuhteet ovat pitkiä. Matinolli kertoo tehneensä ensi syksyksi sopimuksen Kiovan liepeillä asuvan pariskunnan kanssa, joka on ollut hellä töissä jo seitsemänä syksynä.

Matinolli on yhteydessä heihin ja muihin Ukrainassa asuviin joka viikko. Eräs työntekijä lähetti esimerkiksi kuvan, jossa hän on ollut solmimassa naamioverkkoja maastoon. Viestit sieltä ovat olleet välillä todella huolestuttaviakin.

”Tekstiviestit, joissa kuvataan sikäläisen tilanteen kauheuksia, ovat välillä pysäyttäviä. Ne kertovat karuakin karummasta todellisuudesta sodan keskellä.”

Ensi syksyksi Matinollin tilalle odotetaan ainakin neljää ukrainalaista sesonkityöläistä.

"Ukraina on maatalousvaltainen maa, joten tällainen maanviljelystoiminta on heille tuttua.”
Jari Matinolli

Jari Matinollin perheestä perunatilalla työskentelevät myös hänen vaimonsa Tiina Matinolli laatupäällikkönä, ja poikansa Jere Matinolli pakkaamo- ja viljelytöissä. ”Kaikista työntekijöistä on kehkeytynyt meille perheenkaltainen yhteisö. Niin vakituisista, kuin sesonkityöläisistäkin”, Matinolli toteaa.

Peruna sopeutuu

Tänä vuonna kylvötöiden aloitukset myöhästyvät kylmän kevään takia, ja ne voidaan aloittaa huhtikuun lopun sijasta vasta toukokuussa äitienpäiväviikonlopun jälkeen. ”Myöhäinen istutus on sadosta ja sen tuleentumisesta pois, mutta näillä on mentävä ja olosuhteisiin sopeuduttava”, Matinolli harmittelee. Kasvukauden aikana satoa päivystetään koko ajan.

”Esimerkiksi kuivina ja kuumina kesinä maa vaatii ylimääräistä kastelua, kylminä ja sateisina kesinä pitää varmistaa peltojen salaojien huuhtelulla.”

Tyrnävän alueen olosuhteita maatalousyrittäjä kuvailee kaiken kaikkiaan suotuisaksi perunanviljelylle.

”Peruna on sopeutuva laji ja pystyy käyttämään pitkän päivän hyväkseen. Maalaji täällä on perunalle hyvä, ja pienilmasto suosii.”

Tasaista kasvua

”Peruna-ala on pikkuhiljaa kasvanut. Suurin osa perunoistamme menee vähittäismyyntiin. Myös ruokateollisuusyritykset ovat asiakkaitamme”, kertoo Matinolli.

Perunaa tuotetaan Matinollin tilalla viitisen miljoonaa kiloa vuosittain.

”Tasaista toimintaahan tämä on. Nykypäivänä on kuitenkin kaikenlaista haastetta, kustannukset lähtivät jo korona-aikana nousuun, ja esimerkiksi lannoite- ja polttoainekustannukset ovat kallistuneet. Suurimmat kustannusten nousut ovat tapahtuneet viimeisen vuoden aikana ja vaikuttavat tämän kesän viljelyn kustannuksiin.”

Matinolli luottaa suomalaiseen kuluttajaan.

”Suomalainen arvostaa perunaa. Tosin vaikeitakin kausia on ollut, kuten karppaamisbuumi, mutta se on hälvenemään päin. Riisiin ja makaroniin verrattuna perunassa on enemmän vitamiineja ja hivenaineita, ja hiilijalanjälki on pienempi.”