Kokonaistuottavuutta kohottava teknologinen kehitys on pitkäaikaisen taloudellisen kasvun perusta. Tutkimus- ja kehitystoiminta sekä työssä oppiminen tuottavat uusia innovaatioita, mikä puolestaan lisää tuotannontekijöiden tuottavuutta ja taloudellista hyvinvointia. Menestys kansainvälisillä markkinoilla vaatii korkealuokkaista innovaatiota. Yritysten on kyettävä tuottamaan uusia tuotteita ja palveluita sekä kehittämään uusia tuotantomenetelmiä menestyäkseen tiukentuvassa kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa.
Erityisesti inhimillisen pääoman merkitys taloudellisessa kasvussa on saanut viime aikoina runsaasti huomiota osakseen. Innovaatioiden synty on tulos yritysten pyrkimyksestä hyödyntää työntekijöidensä tietotaitoa, inhimillistä pääomaa. Vaikka sen voidaan katsoa olevan suurelta osin tiukasti sidoksissa yrityksiin ja sen työntekijöihin, eivät ne kuitenkaan pysty täysin estämään kehittämänsä teknologiaosaamisen leviämistä muihin yrityksiin ja organisaatioihin.
Tutkijoiden yleinen näkemys on, että teknologian leviäminen yrityksestä ja organisaatiosta toiseen, teknologian diffuusio, on pitkälti alueellinen ilmiö. Teknologiaosaamisen katsotaan olevan suurelta osin niin sanottua hiljaista tietoa, joka on vaikeasti kopioitavissa ja havaittavissa. Se välittyy lähinnä maantieteellistä läheisyyttä vaativan jatkuvan, kasvotusten tapahtuvan kanssakäymisen tai yritysten välillä tapahtuvan työvoiman liikkuvuuden kautta.
Maailmantalouden globalisoitumisen seurauksena niin pääoma, työvoima, tuotteet, palvelut kuin ideatkin liikkuvat entistä nopeammin ja laajemmin sekä maiden että alueiden välillä. Kansainvälisen kaupan ja kilpailun lisääntyminen on merkinnyt markkinoiden kasvua ja sitä kautta korostanut tarvetta uusien innovaatioiden synnyttämiseen.
Yritysten innovatiivisuus, siihen vaikuttavien tekijöiden kehitys ja teknologian leviämisen edistäminen yritysten välillä onkin noussut monella tapaa keskeiseen rooliin tämän päivän alue- ja innovaatiopolitiikassa. Vuosina 2007--2013 toteutettavan uudistetun osaamiskeskusohjelman tavoitteena on synnyttää maan eri osiin sellaisia kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja vetovoimaisia osaamiskeskuksia, jotka houkuttelevat ei yksinomaan kotimaisia, vaan myös ulkomaisia yrityksiä ja huippuosaajia.
Viime vuosien aikana tapahtunut kehittyvien maiden, kuten Kiinan ja Intian, nopea teknologinen ja taloudellinen kasvu, niin sanottu Kiina-ilmiö, on muuttanut nopeasti maailmantalouden painopistettä ja luonut uusia haasteita länsimaiden ja myös Suomen taloudelle. Yhä merkittävämpi osa tuotannosta, myös korkean teknologian tuotannosta, syntyy halvan työvoiman maissa Aasiassa. Aivan viime vuosien aikana on alettu puhua niin sanotusta globalisaation kolmannesta vaiheesta, jolle on ominaista tutkimus- ja kehittämistyön merkittävä siirtyminen Kiinan ja Intian kaltaisiin kehittyviin maihin.
Suomen tyyppisten kehittyneiden maiden kilpailuedun kannalta keskeinen asia onkin epäilemättä niiden kyky tuottaa uusia innovaatioita. Jos haluamme ylläpitää korkean elintasomme, meidän on noustava innovaatiotoiminnan kärkimaiden joukkoon ja kyettävä reagoimaan nopeasti jatkuviin maailmantalouden muutoksiin.
Innovaatiojärjestelmän toimivuuden ja yritysten kilpailukyvyn kannalta keskeistä osaa näyttelee inhimillisen pääoman määrä, osaavan työvoiman saatavuus. Menestyäksemme kansainvälisillä markkinoilla meidän tulee pystyä sekä kouluttamaan työvoimaa yritysten tarpeisiin että myös houkuttelemaan osaavaa työvoimaa maahan. Innovatiivisuuden on tutkimusten perusteella todettu olevan tuloksekkainta sellaisissa kannustavissa ja dynaamisissa paikallisissa innovaatioympäristöissä, joissa kyky riskinottoon on korkea, ja jotka kykenevät houkuttelemaan huippuosaajia ja ulkomaisia investointeja. Niissä on myös ymmärretty globaalien ja rajat ylittävien yhteistyöverkostojen merkitys.
Silicon Valleyn kaltaisten teknologiakeskittymien kasvu 1970-luvulla johtui merkittävältä osin osaavan työvoiman voimakkaasta liikkuvuudesta saman alueen yritysten välillä. Saman toimialan yritysten maantieteellinen läheisyys helpottaa hyvien työntekijöiden löytämistä ja tehostaa samalla työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamista. Työvoiman liikkuminen yrityksestä toiseen edesauttaa merkittävästi myös teknologiaosaamisen siirtymistä yrityksestä toiseen ja synnyttää sitä kautta edelleen uusia innovaatioita. Ihmisten liikkuminen yrityksestä toiseen voi myös luoda uusia yrityskontakteja ja siten helpottaa yritysten pääsyä paikallisiin innovaatioverkostoihin.
Voimakas työvoiman liikkuvuus yrityksestä toiseen voi toisaalta myös vaikeuttaa yrityksen innovatiivista toimintaa. Työvoiman siirtyminen pois yrityksestä saattaa hajottaa olemassa olevia tutkimusryhmiä ja johtaa tutkimustulosten vuotamiseen kilpaileviin yrityksiin. Osaamisen ollessa kiinteästi sidoksissa henkilöiden osaamis- ja taitotasoon, eivät yritykset pysty sen enempää patentoinnilla kuin muillakaan tutkimustulostensa suojaamiskeinoilla kokonaan estämään tutkimustulostensa leviämistä yrityksen ulkopuolelle. Voimakas paikallinen työvoiman liikkuvuus yrityksestä toiseen voi aiheuttaa jännitteitä yritysten väliseen yhteistyöhön ja sitä kautta pienentää yhteistyön tarjoamia hyötyjä. Työvoiman voimakas alueellinen liikkuvuus ja yritysten välinen toimiva innovaatioverkosto voivatkin olla vaikeasti yhteen sovitettavissa olevia ilmiöitä.
Olemme brittiläisen kollegani kanssa tekemissämme tutkimuksissa päätyneet siihen, että yritysten innovatiivisuuden kannalta oleellista näyttäisi olevan niiden kyky rekrytoida osaavaa työvoimaa oman maantieteellisen toimintaympäristönsä ulkopuolelta. Työvoiman rekrytointi oman alueellisen innovaatioverkostonsa ulkopuolelta voi tuoda yrityksiin ja sitä kautta koko alueelle sellaista "positiivista ulkoista energiaa", joka edesauttaa niiden mahdollisuuksia tuottaa uusia innovaatioita. Nämä ihmiset yhdessä alueelle tulevien uusien yritysten kanssa voivat merkittävästi edistää alueellista kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
Kirjoittaja on kauppatieteen tohtori, joka työskentelee Oulun yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluissa tutkimuksen kokonaisarviointiprojektin suunnittelijana. Kirjoitus perustuu Oulun avoimen yliopiston Studia Generalia luentoon, jonka hän piti 28.11.