Oppisopimuskoulutusta on kehitetty maassamme liittämällä se tiukasti osaksi toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia. Muutos on tapahtunut useiden yksittäisten toimenpiteiden tuloksena. Prosessi sai alkunsa vuonna 1998, jolloin laki oppisopimuskoulutuksesta lakkautettiin. Tämä kehitys ei ole kaikilta osin palvellut oppisopimuksen eikä myöskään oppilaitosten parasta. Erityisesti nuorten työllistyminen on jäänyt kehityksen jalkoihin.
Tutkimus ja käytännön kokemus osoittavat, että oppisopimuskoulutuksen avulla nuoret työllistyvät hyvin. Havainto johti 1990-luvulla siihen, että nuorten oppisopimuskoulutusta haluttiin lisästä. Tavoitteeseen ei ole kuitenkaan päästy. Oppisopimusten määrät ovat kasvaneet, mutta kasvu on tapahtunut suurelta osin jo työsuhteessa olevien aikuisten lisäkoulutuksena. Olisiko kehitys voinut olla toisenlainen?
Meillä oli toimiva kunnallisten koulutustarkastajien, nyt jo purettu verkosto. Tarkastajat hankkivat tietopuolista koulutusta sieltä, mistä sitä oli saatavilla edullisimmin. Järjestelmä oli joustava ja kustannustehokas. Se motivoi oppilaitoksia räätälöimään koulutusta kunkin yrityksen ja opiskelijan tarpeeseen. Näin hankinta vaikutti myös koulutuksen laatuun. Koulutustarkastajia arvosteltiin oppilaitosten taholta siitä, ettei tarkastaja voinut tuntea yksittäisten ammattitutkintojen vaatimuksia.
Tässä unohtui kuitenkin, että koulutustarkastajat olivat työelämää tuntevia puolueettomia prosessikonsultteja. He kuuntelivat erityisesti yritysten tarpeita. Järjestelmä tarjosi koulutusmahdollisuuksia kattavasti koko valtakunnan alueella riippumatta työnantajan tai opiskelijan asuinkunnasta.
Englannissa ja Saksassa oppisopimuskoulutusta on kehitetty viimeisten vuosikymmenien aikana määrätietoisesti. Lähtökohdaksi asetettiin, että yritykset ovat oppisopimuskoulutuksen vetureita. Tulokset ovat lupaavia. Oppisopimuskoulutuksen laatu on parantunut. Koulutuksella on ollut entistä suurempi vaikutus tuottavuuteen ja se on pysynyt koulumuotoista opetusta korkeammalla tasolla.
Yrityksille ja muille työpaikoille tulisi meilläkin luoda houkuttimia osallistua nuorten oppisopimuskoulutukseen. Nopeasti vaikuttava keino olisi maksaa niille nykyistä tuntuvampi koulutuskorvaus. Rahoitus tähän saataisiin kasvattamatta julkisen vallan menoja.
Vuoden 2018 reformin yhteydessä opetusministeriö nosti oppisopimuskoulutuksen hinnoittelun samalle tasolle oppilaitosmuotoisen koulutuksen kanssa. Tämän ajateltiin motivoivan oppilaitoksia tarjoamaan oppisopimuskoulutusta. Taloudellinen tuki pitäisi kuitenkin suunnata erityisesti työnantajille. Se motivoisi niitä rekrytoimaan nuoria oppisopimuskoulutukseen. Tärkeää oppisopimuskoulutuksessa kuitenkin on, että nuoret haluavat opiskella työpaikalla tekemällä alan ammattilaisten kanssa mielekästä, palkallista työtä.
Marja Irjala
kasvatustieteen tohtori, ekonomi, Oulu
Kari Viinisalo
filosofian tohtori, Oppisopimuskummit ry, Espoo