Valtakunnallisia työvoimapula-aloja koskevaa asetusta on muutettava siten, että kriteerit työvoimapula-alasta ovat yhtenevämpiä alueellisten, arkitodellisuuteen nojautuvien linjausten kanssa. Lista työvoimapula-aloista on nyt liian kapea, eikä vastaa yritysten kokemaa todellisuutta.
Hallituksen lakihankkeen pyrkimyksenä on, että Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset voisivat vaihtaa alalta toiselle nykyistä joustavammin ilman uuden työluvan hakemista. Oikeus alanvaihtoon koskisi valtakunnallisesti määriteltyjä työvoimapula-aloja. Käytännössä esitetyt kriteerit työvoimapula-alalle ovat kuitenkin niin kireät, että listalle ovat kelvanneet lähinnä joukko sote-alan säänneltyjä ammatteja sekä haudankaivajat.
Työvoiman tarve vaihtelee merkittävästi alueittain. Valtakunnallisen listan muodostamisen kriteeri – 90 prosentin alueellinen kattavuus – sulkee ulos aloja, joilla on todistetusti pulaa tekijöistä useilla alueilla. Yritykset palkkaavat työntekijöitä paikallisesti, eivät valtakunnallisesti.
Valtakunnallisen listan muodostamisen raja-arvo pitäisikin laskea esimerkiksi 50 prosenttiin, jolloin ammattiala määriteltäisiin työvoimapula-alaksi sillä perusteella, että suurimmassa osassa maata tekijöistä on pulaa. Voimassa olevien, alueellisten työlupalinjausten perusteella todellista ja jatkuvaa työvoimapulaa on esimerkiksi siivous-, logistiikka-, ravintola-, varhaiskasvatus- ja puutarha-aloilla suurimmassa osassa Suomea.
Työnteko-oikeuden laajentaminen on järkevää, inhimillistä ja taloudellisesti välttämätöntä. Suomessa jo asuvien ja työhön kykenevien ihmisten pitää voida osallistua työelämään ilman tarpeetonta byrokratiaa. Ylipäänsä tarvetta saatavuusharkinnan kaltaiselle järjestelmälle kannattaisi vakavasti pohtia ajassa, jossa väestömme ikääntyy, kilpailu osaajista kovenee ja työikäisten määrä pienenee.
Suvi Pulkkinen
johtava asiantuntija, Keskuskauppakamari