-

Kaksi vaaraa itä­ra­jal­la

Kuusamon Iivaara ja Kuntivaara ovat erinomaisia päiväretkikohteita niille, jotka pitävät maisemista ja tykkypuista. Näistäkin paikoista saa eniten irti umpihankivälineillä.

Kuusamon Iivaara ja Kuntivaara ovat erinomaisia päiväretkikohteita niille, jotka pitävät maisemista ja tykkypuista. Näistäkin paikoista saa eniten irti umpihankivälineillä.

Itärajan tuntumassa Kuusamossa on kaksi talviselle päiväretkelle erinomaisesti sopivaa vaaraa. Ne tunnetaan näyttävistä tykkypuistaan sekä maisemista: Kirkkaana päivänä näkee pitkälle Venäjän ja luovutetun Kuusamon puolelle.

Vaaroista tunnetumpi on Kuusamosta kaakkoon sijaitseva Iivaara, joka on valtion luonnonsuojelualue. Näistä kahdesta se on myös selkeämpi retkikohde, koska Iivaaralla on talvisin huollettu parkkipaikka ja enemmän muita retkeilijöitä.

Kuusamon koillispuolella, Rukalta noin 30 kilometriä itään sijaitseva Kuntivaara tunnetaan parhaiten moottorikelkkakohteena, mutta vaaralle pääsee kapuamaan umpihankivälineilläkin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä