Tut­ki­ja: Clin­to­nin ja Trumpin toinen koh­taa­mi­nen "his­to­rian li­kai­sim­pia" väit­te­lyi­tä

Yhdysvalloissa äskettäin päättynyt presidenttiehdokkaiden toinen vaaliväittely oli Yhdysvaltain televisioitujen vaaliväittelyjen historian likaisimpia.

Hillary Clinton ja Donald Trump vaaliväittelyssä.
Hillary Clinton ja Donald Trump vaaliväittelyssä.
Kuva: JIM LO SCALZO

Yhdysvalloissa äskettäin päättynyt presidenttiehdokkaiden toinen vaaliväittely oli Yhdysvaltain televisioitujen vaaliväittelyjen historian likaisimpia, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Hän arvioi STT:lle että republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Hillary Clintonin väittely oli kuitenkin hyvin tasainen, varsinkin verrattuna ensimmäiseen väittelyyn, jonka Clinton Aaltolan mukaan selvästi voitti.

Tällä kertaa molemmat ehdokkaat onnistuivat Aaltolan mukaan melko tasaväkisesti puhuttelemaan ydinäänestäjäjoukkoaan. Trump ei Aaltolan arvion mukaan kuitenkaan onnistunut saamaan Clintonista tavoittelemaansa täystyrmäystä, vaikka vetikin väittelyssä esiin muun muassa Bill Clintonin vanhat seksiskandaalit.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä