Turun terrori-iskusta käräjätuomion saanut Abderrahman Bouanane on perunut valituksensa.
Tuomio kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä jää voimaan. Hän surmasi kaksi naista, minkä lisäksi hän haavoitti kahdeksaa ihmistä.
Mielentilatutkimuksen mukaan vuonna 1994 syntynyt Bouanane ymmärsi tekonsa ja niiden seuraukset eli oli syyntakeinen tekohetkellä.
Bouananen puolustuksen mukaan syy valituksen peruuttamiselle on, ettei Bouanane halua olla asian kanssa enää missään tekemisissä.
– Päämieheni oli käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ja käräjäoikeuden tuomion jälkeen sitä mieltä, ettei hänen tarkoituksenaan ollut aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa toisin kuin terrorismirikoksen tunnusmerkistö edellyttää, asianajaja KaarleGummerus sanoo tiedotteessa.
Gummerus kommentoi STT:lle, että päätös peruuttaa valitus kokonaisuudessaan syntyi viime viikolla.
– Tänäänkin on vielä vaihdettu muutama sana. Kysyin, että onko hänellä jotain sanottavaa julkisuuteen. Hän ei halua perustella asiaa millään tavalla, Gummerus sanoo.
Toinen jutun syyttäjistä, kihlakunnansyyttäjä HannuKoistinen sanoo, että olisi mielellään nähnyt asiasta hovioikeudenkin tuomion, koska kyse on poikkeuksellisesta asiasta, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
– Kyllähän tässä aika yksityiskohtainen ja tarkka keskustelu näistä oikeudellisista kysymyksistä käytiin jo hovioikeusvaiheessa. Varsin syvälle päästiin jo pureutumaan. Vain hovioikeuden ratkaisua vaille se olisi ollut. Tämähän tarkoittaa nyt sitä, että käräjätuomio perusteluineen saa nyt huomattavasti paljon enemmän painoarvoa ennakkopäätöksenä kuin käräjäoikeuden tuomiot yleensä, Koistinen sanoo.
Karkotus mahdollinen elinkautisen jälkeen
Oikeus totesi, että vuoden 2017 elokuussa joukkopuukotukseen syyllistyneen Bouananen ajattelu oli kallistunut vähitellen Isis-myönteiseen suuntaan ja radikalisoituminen huipentui lopulta hänen ennen tekoa julkaisemansa videomanifestin tekemiseen.
Esimerkiksi hänen puhelimestaan löytyi suuri määrä väkivaltaista ja raakaa Isis-materiaalia, jota hän oli kertomansa mukaan katsellut kuukausia.
Oikeuden mukaan Bouananessa oli jo pidemmän aikaa itänyt ajatus jonkinlaisesta ääri-islamin toimintatapoja myötäilevästä teosta. Oikeus piti tekoja harkittuina.
Kuulusteluissa Bouanane kertoi halunneensa kuolla marttyyrina, mutta nyt häntä odottaa elinkautinen vankeus.
Tällä vuosikymmenellä elinkautinen on kestänyt keskimäärin 14–15 vuotta. Vapaaksi pääsyä voi hakea Helsingin hovioikeudelta aikaisintaan 12 vankilavuoden jälkeen.
Rikosseuraamuslaitoksesta arvioitiin STT:lle käräjätuomion jälkeen, että Bouananen siirto suorittamaan tuomiota kotimaahansa Marokkoon voi olla mahdollinen.
Joka tapauksessa väärällä henkilöllisyydellä Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2016 tullut Bouanane saatetaan karkottaa Suomesta, kun hän on kärsinyt tuomionsa.