
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n yhteenvetoraportti julkaistiin maanantaina, mutta mitä merkitystä sillä oikeastaan on? Ei kai ilmastonmuutosta raportteja kirjoittamalla pysäytetä.
Johtava asiantuntija Tuuli Hietaniemi Sitrasta kertoo, että IPCC:n raportit toimivat ilmastopolitiikan tukijalkana.
– Esimerkiksi vuoden 2018 raportilla oli valtavan suuri merkitys Suomessa ja kansainvälisesti. Ne nostavat ilmastonmuutosta julkiseen keskusteluun ja luovat painetta, että pitää edetä entistä nopeammin.
Raportit ovat järjestään olleet hyytävää luettavaa ilmastonmuutoksen etenemisestä. Siitä huolimatta varsinkin kansainvälinen yhteistyö ja kansainväliset ilmastokokoukset ovat tuottaneet pettymyksiä toisensa perään.
Hietaniemi toivoisikin, että raporteilla olisi suurempikin vaikutus. Hänen mukaansa politiikkatoimet eivät ole oikeassa linjassa siitä huolimatta, että vakavia varoituksia on kerrottu jo pitkän aikaa.
– Parhaimmillaan se on kuin vuoden 2018 keskustelu Suomessa.