Tuore väes­töen­nus­te: Suomen vä­ki­lu­ku kääntyy laskuun vuonna 2034, tois­tai­sek­si kas­va­val­la Poh­jois-Poh­jan­maal­la väestön määrä alkaa pie­nen­tyä vuonna 2040

Pohjois-Pohjanmaalla väestön määrä on toistaiseksi kasvussa, mutta tilanne muuttuu ennusteen mukaan alle 20 vuoden kuluttua. Kuva Oulun keskustasta Rotuaarilta.
Pohjois-Pohjanmaalla väestön määrä on toistaiseksi kasvussa, mutta tilanne muuttuu ennusteen mukaan alle 20 vuoden kuluttua. Kuva Oulun keskustasta Rotuaarilta.
Kuva: Pekka Peura

Tilastokeskuksen tuoreen väestöennusteen mukaan Suomessa syntyy 2060-luvulla vuosittain enää 40 000 lasta.

Väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2034. Tuolloin Suomen väkiluku olisi 5,6 miljoonaa ja vuonna 2050 väkiluku olisi jo pienempi kuin nyt vuonna 2021.

Väkiluvun kasvu keskittyisi vuonna 2040 enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakuntiin ja Ahvenanmaalle. Ennusteen mukaan vielä tällä hetkellä kasvussa olevat Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi kääntyisivät siis laskuun.

Ennusteen mukaan Suomessa kuolee vuoden 2060 loppuun mennessä 700 000 ihmistä enemmän kuin syntyy, mikäli syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla. Näin syntyvyys ei ole pitkällä aikavälillä kestävällä tasolla ikärakenteen kannalta.

Syntyvyys on ollut Suomessa laskussa vuodesta 2010 alkaen. Viime vuonna Suomessa syntyi edellisvuotta enemmän lapsia, mutta syntyvyys on silti historiallisen alhaalla.

– Kymmenessä vuodessa on tultu aika rajustikin alaspäin. Jos nyt jäädään tasolle, jolla syntyvyydessä tällä hetkellä ollaan, se tarkoittaa vääjäämättä väkiluvun kääntymistä laskuun, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kertoo.

Ennusteen mukaan alle 15-vuotiaita olisi vuoden 2060 lopussa lähes 200 000 vähemmän kuin tällä hetkellä. Havaitulla syntyvyyden tasolla Suomessa olisi vuonna 2040 yhteensä 15 kuntaa, jossa syntyneiden määrä ylittää kuolleiden määrän.

Työikäisen väestön määrän pahin lasku on toistaiseksi ohi. Rapo kertoo, että viimeisen kymmenen vuoden aikana työikäinen väestö on vähentynyt noin 140 000 henkilöllä ja seuraavan 20 vuoden aikana sen ennustetaan vähenevän vajaalla 80 000 henkilöllä.

– 2050–2060-luvuilla meillä olisi ennusteen mukaan työikäistä väestöä 300 000 nykyistä vähemmän, Rapo kuvailee.

Tilastokeskus julkaisee seuraavan väestöennusteensa syksyllä 2024. Ennusteet perustuvat havaintoihin syntyvyyden, kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneestä kehityksestä.