Informaatiosektorin sähkönkäyttö kasvoi Suomessa liki 14 prosenttia vuosina 2011‒2017, todetaan tuoreessa Etlan ja Aalto-yliopiston tutkimuksessa.
Tiedotteen mukaan sähkönkulutuksen kasvun taustalla on IP-liikenteen eli internetissä tapahtuvan liikenteen määrän lisääntyminen, koska digitaalisia palveluita hyödynnetään yhä enemmän niin teollisuuden kuin kuluttajien keskuudessa.
Informaatiosektorin sähkönkäytön kasvun taustalla on lähinnä IP-liikenteen kokonaiskasvu, joka kasvaa erilaisten digitaalisten palveluiden ja niiden käytön myötä niin teollisuuden kuin kuluttajien parissa. IP-liikenteellä tarkoitetaan kaikkea Internetissä tapahtuvaa liikennettä. IP mahdollistaa monia sovelluksia, kuten esimerkiksi sähköpostin, verkkosivut, laitteiden etäkäytön ja verkkokokoukset, tiedotteessa kerrotaan.
– Datankäyttö pitää sisällään niin kiinteän verkon kuin mobiilidatan. Suomessa mobiilidatan suhteellinen osuus suhteessa kiinteän verkon dataan kasvaa verrokkimaita nopeammin. Tämä selittyy osittain rajattomilla dataliittymillä sekä Suomen roolilla vahvana mobiiliteknologioiden kehittäjänä, Etlan johtava tutkija Timo Seppälä toteaa tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan mobiiliverkon IP-liikenteen kasvusta suurin osa tulee älypuhelinten kasvavasta käytöstä ja liikkuvan kuvan välittämisestä yhä suuremmalla resoluutiolla. Mobiilidatan osuus koko datan käytöstä on Suomessa noin 29 prosenttia. Kuluttajien mobiilidatan lisääntyvä käyttö ei kuitenkaan näy kotitalouksien sähkönkulutuksen kasvuna, vaan sähkönkäytön kasvuna koko informaatiosektorin energiankulutuksessa. Videoiden katsominen puhelimelta ei siis kasvata yksittäisen kuluttajan sähkönkulutusta vaan koko informaatiosektorin. Tämä johtuu osittain siitä, että merkittävä osa kuluttajien dataliikenteen kasvusta tulee kiinteän verkon IP-liikenteestä, tiedotteessa kerrotaan.
– Informaatiosektorin energian- ja sähkönkulutus muodostaa jatkossa yhä merkittävämmän osan Suomen sähkönkulutuksesta. Sähkö on kuitenkin Suomessa suhteellisen puhdas energiamuoto, mutta alan muut energianlähteet tulisi saada myös kestävälle pohjalle. Esimerkiksi sähkökatkoksen aikana turvaudutaan varavoimana lämpöön ja polttoaineisiin, jotka perustuvat tällä hetkellä ilmastoa kuormittaviin fossiilisiin polttoaineisiin, Seppälä kirjoittaa.