Tun­tu­ri­pöl­lö nappasi yl­lä­tys­roo­lin elo­ku­vas­sa Tun­tu­rin tarina – Mitä tahansa voi sattua, kun rooleja jaetaan pie­nil­le ja suu­ril­le eläi­mil­le tai tyk­ky­met­säl­le

Tunturin tarina ei ole luontodokumentti, mutta se vie katsojan ennen näkemättömiin luontokohteisiin.

Tykkymetsän kuvaaminen onnistui vasta toisella yrittämisellä. Mutta sitä piti odottaa seuraavaan talveen.
Tykkymetsän kuvaaminen onnistui vasta toisella yrittämisellä. Mutta sitä piti odottaa seuraavaan talveen.
Kuva: Kristiina Johansson

Kun elokuvan pääosassa on luonto, ei voi olla pilkuntarkkaa käsikirjoitusta ja kuvaussuunnitelmaa. Yllätyksiä sattuu suuntaan jos toiseenkin.

Melkoisesta onnenkantamoisesta oli kysymys, kun tunturipöllö ilmaantui samalle kairalle luontoelokuvan kuvausryhmän kanssa.

Viimeisin tunturipöllön pesimishavainto Suomessa on vuodelta 1985.

Tunturin tarina on MRP-tuotantoyhtiön elokuvatrilogian viimeinen ja vaativin projekti, jolle uskaltaa ennustaa kansainvälistä menestystä – ovathan  kaksi aikaisempaa osaa, Metsän tarina ja Järven tarina, olleet sellaisia.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä