
Oululainen kalatuotteita valmistava perheyritys Hätälä Oy toimii edelleen Kaakkurissa samalla paikalla, jonka nykyisen toimitusjohtajan Riku Isohätälän isä osti kalanjalostusta varten vuonna 1969. Paljon on ehtinyt muuttua sekä isän ostoksesta että yrityksen varsinaisesta alkutaipaleesta, kun isoisä aloitti kalan myymisen Oulun torilla vuonna 1938.
Hätälän liikevaihto ylittää 100 miljoonaa euroa, työntekijöitä on yli 200 ja kalastajia yli 400. Toimintaa on lisäksi Seinäjoella, Hämeenlinnassa sekä Himangalla. Kaakkurin tilatkin on rakennettu uusiksi vuonna 2003 ja laajennettu sen jälkeen useita kertoja.
”Yritys on kasvanut kovasti. En tiedä, onko tämä hyvä asia vai ei”, Riku Isohätälä naurahtaa.
Isohätälä johtaa perheyritystä kolmannessa sukupolvessa, vaikkakin puolivahingossa. Isä kehotti juuri ylioppilaaksi lukenutta Isohätälää ostamaan yrityksen veljensä Riston kanssa vuonna 1975. Ostoa ei ole tarvinnut katua, sillä Isohätälän mukaan mahtavaa on ollut koko ajan.
Yrityksestä tehtiin osakeyhtiö pari vuotta myöhemmin. Osakkeista 80 prosenttia kuuluu perheenjäsenille. Molempien veljien lapsia on yrityksessä eri tehtävissä, joten Hätälä jatkaa tulevaisuudessakin perheyrityksenä.
Tuotteita kehitetään ja panostetaan vientiin
Korona vaikeutti varsinkin yrityksen kansainvälistymistä ja kasvua. Kasvu ehti parantua hieman notkahduksesta, mutta eri tavalla synkistynyt maailman tilanne ei vaikuta lupaavalta.
”Ensi vuosi on hyvin sumuinen. Vielä ei tiedetä, miten kuluttajat käyttäytyvät tai mitä maailmalla tapahtuu. Lama tulee varmasti.”
Isohätälä kuitenkin uskoo, että tilanne kirkastuu muutaman vuoden päästä. Hän on ehtinyt nähdä vuosien varrella monenlaisia aikoja. Silti on aina stressaavaa, kun ajat ovat huonot.
Koettelemuksista selvitäkseen yritys aikoo keskittyä perusasioihin: tehokkuuteen ja hygieniaan. Pitkän ajan strategia yltää vuoteen 2028, eikä siitä aiota hellittää.
”Aiomme kehittää tuotteita ja linjastoja ja panostaa vientiin. Suomi on pieni maa, joten täällä ei enää pysty juuri kasvamaan”, Isohätälä kertoo.
Hätälä vie tuotteitaan Ruotsiin, Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin ja Ranskaan. Isona tavoitteena olisi Yhdysvallat, mutta lähitulevaisuudessa yritys aikoo yrittää uudelleen Baltian markkinoille. Muutama vuosi sitten kokeilu tyssäsi huonoon ostovoimaan.
Venäjä olisi naapurimaana mainiolla paikalla isoine markkinoineen suomalaiselle ruokatuottajalle, mutta se on pannassa pitkään, Isohätälä toteaa.

Uutta kasvua uusista kalalajeista
Kun lohen hinta kohosi korkeaksi aiemmin tänä vuonna, myös Hätälän volyymi laski. Sen sijaan liikevaihto pysyi ennallaan. Tällä hetkellä lohen hinta on Isohätälän mukaan normaalilla tasolla.
”Aiemmin syksyllä lohi oli jopa halpaa.”
Hätälä rahtaa lohta Norjasta. Kalaa tulee myös ympäri Suomea. Hassunkurista onkin se, että kilohinnan huomioiden on kalliimpaa tuoda kalaa Hailuodosta kuin Norjasta.
”Norjasta tulee kerralla niin paljon kalaa rekkakuormassa. Illalla Norjassa pakatut kalat ovat Oulussa seuraavana aamuna”, Isohätälä kommentoi välimatkaa.
Uutta kasvua Hätälä hakee uusista kalalajikkeista ja -tuotteista. Kirjolohta otetaan yhä enemmän myyntiin, tarkoituksena on myös hankkia esimerkiksi turskaa ja koljaa. Kotimaisista kaloista tehdään yhä enemmän erilaisia jalosteita.
”Ei auta kuin selviytyä ja kasvaa. Uusi sukupolvi on jo tulossa yritykseen”, Isohätälä toteaa.