Pateniemen lukion abiturientti Markus Käyrä on harvinainen tapaus. Hän aikoo suorittaa kaikki ylioppilastutkinnon kokeet kerralla tänä keväänä."Olen sellainen tyyppi, että minun pitää saada keskittyä asiaan kerralla ja kunnolla. Jos olisin suorittanut osan kokeista syksyllä, tulokset olisivat olleet huonompia", Käyrä perustelee.
Suurin osa Käyrän lukiokavereista on hajauttanut ylioppilastutkintonsa suorittamalla osan kokeista joko viime syksynä tai keväänä.
Käyrän vahvoja aineita ovat matematiikka, kemia ja fysiikka. Lempiaineiden syventävät kurssit olivat t oinen syy tutkinnon suorittamiseen kerralla. "Halusin käydä kaikki syventävät kurssit ensin läpi, jotta olen kunnolla valmistautunut kirjoituksiin." Pitkän matematiikan sekä reaaliaineista kemian ja fysiikan lisäksi Käyrä kirjoittaa äidinkielen, pitkän englannin ja keskipitkän ruotsin. Hän hakee keväällä Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, ja arvosanatoiveet ovat sen mukaiset.
"Eximian papereihin olisin tyytyväinen, mutta matematiikasta ja kemiasta on toiveita saada jopa laudatur."
Tutkinnon yhdellä kerralla suorittavien määrä on selvästi vähentynyt. Tänä keväänä tällaisia ylioppilaskokelaita on mukana 4 119, kun heitä vuosi sitten oli noin 2 000 enemmän.
Juttusarjassa seurataan kevään aikana pohjoissuomalaisia abiturientteja.