Tuhoisa maas­to­pa­lo­jen kesä on luonnon hä­tä­huu­to – Il­ma­tie­teen tut­ki­ja: "Tämä ei to­del­la­kaan jää tälle ta­sol­le, vaan tilanne pahenee vuosi vuo­del­ta"

Monessa maassa on tänä kesänä kärsitty laajalle levinneistä metsäpaloista, joiden alta on evakuoitu ihmisiä ja laskettu kuolonuhreja. Ilmatieteen laitoksen tutkijan Mika Rantasen mukaan paluuta entiseen ei ole. Presidentti Niinistö varoittaa, ettei ilmastonmuutosta ole Suomenkaan osalta peruttu.

Mauilla, Havaijilla, koettiin elokuun alussa Yhdysvaltojen historian voimakkain metsäpalo. Noin 13 000 asukkaan Lahainan kaupunki tuhoutui palossa täysin. Uutistietojen mukaan vähintään 114 ihmistä on kuollut ja jopa tuhat voi olla yhä kateissa palon seurauksena.
Mauilla, Havaijilla, koettiin elokuun alussa Yhdysvaltojen historian voimakkain metsäpalo. Noin 13 000 asukkaan Lahainan kaupunki tuhoutui palossa täysin. Uutistietojen mukaan vähintään 114 ihmistä on kuollut ja jopa tuhat voi olla yhä kateissa palon seurauksena.
Kuva: ETIENNE LAURENT

Ankarat maa- ja metsäpalot ovat raivonneet kesän aikana ympäri maailmaa, ja seuraukset ovat olleet järkyttäviä. Laajoja paloja on nähty muun muassa turistien suosimilla Kreikan Rodoksella ja Espanjan Kanariansaarten La Palmalla, sekä useissa muissa Välimeren alueen maissa, kuten Italiassa ja Algeriassa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä