Romukoppaan kannattaa viskata mielikuvat Anton Tshehovista mietiskelevänä ja tosikkomaisena kirjailijana.
Liisa Toivosen kirjailijan novelleista, pienoisnäytelmistä ja kirjeotteista koostama esitys Minä ja Tshehov esittelee myös kirjailijan veitikkamaisemman puolen ja osoittaa hänessä asuvan hellän ja terävän humoristin.
Tshehoville ei sentään soviteta klovnin punaista nenää, mutta sellainen kuitenkin kaivetaan esiin.
Kirjailija itsekin jupisi näytelmiensä liian teatraalisista ja mahtipontisista tulkinnoista.
Mihinkään väkinäisesti yleisöä tai Tshehovia kosiskelevaan pakkopaitaan novellihelmiä ei silti pakoteta. Tshe hovin tekstien anatomia on tarkasti tutkittu ja tunnelma oivaltavasti tulkittu. Näyttelijät ovat esittämisestä tietoisia ja leikittelevästi läsnä - pianistia ja näyttämömiestä myöten.
Esitys on kupliva kuin Olga Knipperiä esittävän Noora Peltokukan nauru.
Työryhmä puhaltaa Tshehoviin raikkaita jaltalaisia merituulia ja sopivasti myös moskovalaista teatteri-ilmapiiriä.
Toivonen on solminut poimimansa tekstit taiten yhteen. Esitys matkustaa Jaltan ja Moskovan väliä niin kuin Tshehov, hänen kirjeensä ja ajatuksensa.
Repliikki Tshehovin vaimon Olga Knipperin ja kirjailijan kirjeenvaihdosta jatkuu kuin kaikuna seuraavassa novellinpalassa tai päinvastoin. Kirjailijan elämä ja teokset esiintyvät käsi kädessä.
Anton Pavlovitsh istuu Jussi Ahtisen hahmossa puistonpenkillä koko esityksen ajan.
Tämä oli Tshehovin taiteilijanluonne: hän oli tarkkailija ja havainnoija, joka löysi aiheet ja henkilöt ympäriltään ja jalosti ne näytelmiksi ja novelleiksi.
Kirjailijan läsnäolo virittää esitystä jännittävästi. Väkisin tulee seuranneeksi, kuinkas herra kirjailija suunsa nyt panee.
Eikä näytelmän Tshehov ole passiivinen ja tunteeton: hän ojentaa sateenvarjon, tarjoaa käsivartensa vaimolleen tai heittää ensilunta sankarinsa päälle.
Tuoreimmiksi hahmottuvat ensimmäiseltä puoliajalta "yksinäytöksinen pila" Kosinta ja kertomus Nainen ja sylikoira.
Kun katsoo Kosinnassa tilanomistajan tytärtä esittävän Noora Peltokukan ja hänen reppanan kosijansa Mika Räinän komediallisia roolityyppejä, voi melkein kuulla Tshehovin innostuvan: Juuri näin, juuri näin se pitää nähdä!
Tunteiden vuoristorata on mutkikkaampi Naisessa ja sylikoirassa, jossa esiintyy Timo Reinikan huikeasti luonnehtima muikea moskovalais-jaltalainen gigolo.
Sylikoira on nyljetty kullatuksi luurangoksi, jota rakkaudenkipeä Peltokukka kantaa kuin turkispuuhkaa.
Tällä tavoin liioiteltua, ironisoitua ja näin fyysistä Tshehovia ei ole usein nähty. Television tanssiohjelmaformaatti vilkuttaa silmäänsä Anna Sergejevnan ja Dmitri Dmitrits Gurovin intohimoisessa argentiinalaisessa tangossa.
Toinen puoliaika on yhtä kuin Joutsenlaulu. Se on vanhan näyttelijättären ja kuiskaajan bravuuri, jonka syvyydet kaksikko Tuula Meisaari ja Anneli Juustinen tavoittavat koskettavasti. Vaikka teksti on koosteen varhaisimpia, tunnelmassa siirrytään kuolemaan ja luopumiseen.
Esityksen visuaalisuus on Pirjo Valisen linjakas luomus, josta valomestari Aarne Turunen ja äänimestari Kari Koret nostavat esiin rikkaan valikoiman tunnelmia.
Korotettua pyöröareenaa peittää Tshehovin pariskuntaa kuvastava maalaus, jossa rakastavaiset lentävät etäällä ja kiinni toisissaan kuin Chagallin maalauksissa.
Näyttämön värimaailma on yhtä hillitty kuin Tshehov. Kuulautta, puhtautta ja rauhaa rikkovat vain kultaväri, kirkas punainen ja mustan musta.
Valinen tarjoaa puvuissaan löytöjä tarkkaavaiselle katsojalle. Olga Knipperillä on kuun kaltainen hattu. Sama käy ehkä kuhmuraisempana päässä myös Joutsenlaulun näyttelijättärellä.
Minä ja Tshehov on upea pari Anu Saaren jäähyväisohjaukselle Lokille suurella näyttämöllä.
Tshehovia voi mennä teatteriin nautiskelemaan puiselle puistonpenkille kuin piristävää keväistä piknikkiä.
