Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi myöhään lauantaina Suomen aikaa Länsi-Afrikassa sijaitsevaa Nigeriaa sotatoimilla ja avustusten lakkauttamisella. Trump esitti uhkauksensa Truth Social -viestipalvelussaan.
Trump väitti Nigerian sallivan kristittyjen tappamisen. Hän ei kuitenkaan esittänyt väitteelleen todisteita. Trump kertoi määränneensä puolustusministeriön valmistelemaan mahdollisia toimia.
Nigeriassa on väkivaltaisia islamistiryhmiä, mutta asiantuntijoiden mukaan ne eivät valikoi hyökkäystensä kohteiksi erityisesti kristittyjä.
Konflikteja seuraavan yhdysvaltalaisen ACLED-tutkimuslaitoksen uutistoimisto AFP:lle toimittamien tietojen mukaan vuosina 2020–2025 Nigeriassa on tapahtunut noin 390 kristittyihin kohdistunutta väkivaltaista iskua, joissa on kuollut kaikkiaan noin 320 ihmistä. Samana ajanjaksona muslimeihin kohdistui vajaat 200 iskua, joissa kuoli yhteensä ainakin noin 420 ihmistä.
"Ei heijasta kansallista todellisuutta"
Nigerian presidentti Bola Ahmed Tinubu on kiistänyt Trumpin väitteet siitä, että kristittyjä vainotaan maassa.
– Nigerian luonnehtiminen uskonnollisesti suvaitsemattomaksi ei heijasta kansallista todellisuuttamme, presidentti Tinubu kirjoitti lauantaina viestipalvelu X:ssä.
Trump on lisännyt Nigerian Yhdysvaltain listalle erityisen huolestuttavista maista. Listalla on maita, jotka ovat Yhdysvaltojen mukaan vastuussa erityisen vakavista uskonnonvapauden loukkauksista.
Nigerian lisäämistä listalle oli ollut vaatimassa muun muassa yhdysvaltalaisia republikaanipoliitikkoja sekä kristittyjen etuja ajavia järjestöjä. Ne ovat väittäneet perusteettomasti, että väkiluvultaan Afrikan suurimmassa maassa kristittyihin kohdistetaan kansanmurhaa.
Myös Biafran separatistit, joita on johtanut Suomessa terrorismirikoksista tuomittu Simon Ekpa, ovat pitkään väittäneet kristittyjä vainottavan Nigeriassa. Ekpa palkkasi viime vuonna entisen demokraattikongressiedustajan Jim Moranin lisäämään tietoisuutta muun muassa väitetystä kristittyjen vainosta Nigeriassa.