Oulun kaupunkialueelle on alkanut viime vuosina pulpahtaa korkeita tornitaloja kuin sieniä sateella. Nämä ovat sellaisia huutomerkkejä kaupunkikuvassa, että niiden arkkitehtuurilta voisi toivoa jotain huomattavasti parempaa kuin mitä nyt on nähty: kyse on meidän kaikkien elinympäristöömme voimakkaasti vaikuttavista rakennuksista.
Rakennusten elinkaari on pitkä. Siksi ne ovat aivan erityisen merkittävä osa ihmisen luomaa kulttuuria.
Rakennukset piirtyvät silmien verkkokalvoille väkisin, ja mielestäni on täysin selvää, että elinympäristön viihtyvyydellä on psykologinen vaikutus ihmisiin. Huonon arkkitehtuurin tapauksessa se voi olla varsin negatiivinen. Ihmiset tietävät, että mahdollisuuksia olisi paljon parempaan.
Menneisyydessä on ollut hyvät perusteet myös arkkitehtuurin toiselle nimelle, joka on rakennustaide. Valitettavasti rakennustaide on menneiden vuosikymmenten aikana varissut varsin tehokkaasti pois niistä kerrostaloista, mitä on saatu aikaan. Jäljelle on jäänyt, asian merkitystä väheksymättä, vain insinöörityö.
Nykytornien ”taiteelliset vaikutelmat” ovat perusteltuja lähinnä vain arkkitehtiammattikunnan sisäänpäin lämpiävässä keskustelussa, jos sielläkään. Se on väärin, koska rakennusten visuaalisen ilmeen tulisi palvella ensisijaisesti muita kuin ammattikunnan urautuneita edustajia tai pelkästä voitosta kiinnostuneita rakennusliikkeitä.
Nykyinen modernistinen arkkitehtuuri kykenee varsin harvoin saamaan aikaan tuotoksia, jotka olisivat useimpien ihmisten silmään kauniita. Tämä johtuu paljolti siitä, että arkkitehdit haluavat pysyä visusti erossa menneen maailman vaikutteista aina harjakattoa myöten. Mieluummin tuotetaan laatikkoa laatikon perään.
Kritiikkiä perustellaan usein rakennusten kustannuskriittisyydellä, huolimatta siitä, kuinka paljon tehokkaammaksi rakentaminen on nykyteknologian avulla tullut.
Se ei valitettavasti ole ainoa syy: ongelmana on nähdäkseni myös kunnianhimon puute ja vuosikymmenestä toiseen kestävä laumasieluisuus.