Toi­vo-lai­va seilaa Hai­luo­don kirk­koon – ­Le­gen­daa­ri­sen fre­ga­tin ve­sil­le­las­kun 150-vuo­tis­päi­vää juh­li­taan tors­tai­na

TerwaTrion draamallinen konsertti saa ensiesityksensä Hailuodon Musiikkipäivillä

Meri-Oulun edustajat lahjoittivat kaupungille vuonna 2002 laiva Toivon pienoismallin.
Meri-Oulun edustajat lahjoittivat kaupungille vuonna 2002 laiva Toivon pienoismallin.
Kuva: Rasila Risto

Hailuodon Musiikkipäivien yleisö pääsee palaamaan elävien konserttien imuun.

Viime kesänä pääosa konserteista nauhoitettiin etukäteen ja talletettiin verkkoon edelleen nähtäviksi. Vain kaksi tilaisuutta voitiin järjestää pandemia-turvallisesti.

Tapahtuma toki kantaa edelleen vastuun siitä, että riskit minimoidaan. Yleisökin lienee oppinut huomioimaan muita, ja sisällä järjestettäviin konsertteihin on maskisuositus.

Lippuja on pyritty myymään ennakkoon, ja vaikka yleisömäärää onkin rajoitettava, järjestäjät uskovat halukkaiden mahtuvan tilaisuuksiin.

Oulunsalo Ensemblen vuodesta 2015 alkaen järjestämä kamarimusiikin talkoofestivaali avattiin maanantaina iltamilla. Viikon mittaan tarjolla on tusinan verran kuultavaa ja koettavaa.

Tapahtuma on saanut tänä vuonna kainaloonsa folkmusiikkia, niin sujuvasti luotolaiseen perinteeseen solahtavaa.

Ilmaiset Hailuoto Folk -konsertit kuullaan Hailuodon Panimolla torstaina ja perjantaina kello 18.

Kansanmusiikista sykkeensä saa myös Oulun merellisen historian kuuluisimman aluksen fregatti Toivon tarinaa juhlistava konsertti. Suurimman Oulussa koskaan rakennetun purjealuksen vesillelaskusta tulee konserttipäivänä 29. heinäkuuta kuluneeksi 150 vuotta.

Aluksen tarina on elänyt laulun kautta: Toivon aliperämiehenä vuosina 1874–1875 työskennellyt Jaakko Haataja laati runon, jota on vanhaan marssimelodiaan sovitettuna laulettu Oulussa jo ammoin.

Oululaisista ammattimuusikoista koostuva TerwaTrio – sopraano Virve Karén, klarinetisti Mika Ryhtä ja pianisti Sanna Smolander – on saanut tulkittavakseen Juha Piston sovittamia merimieslauluja.

Lauluista on Hailuotoa varten laadittu musiikkidraama, jonka käsikirjoittaja on kirjailija-historioitsija Katariina Vuori, draamaa vahvistamassa on Jukka Ruohomäen meriaiheinen ääniteos, Ruohomäki myös vastaa äänisuunnittelusta.

Hailuodon kirkossa torstaina kello 17 koettavan "lykkäjäisten uusinnan" on ohjannut Jenni Kinnunen.

Juttua on muokattu kello 13.04: korjattu otsikosta kuunari fregatiksi.

Musiikkipäivien poimintoja

Keskiviikkona Philipp Glassin jousikvartetto 3 ja Roope Mäenpään sävellyksen kantaesitys, TEMA-jousikvartetti, kirkko kello 19.

Lauantaina periodisoittimin 1700-luvulle, Dimitre Marinkev, traverso ja Aapo Häkkinen, cembalo, kirkko kello 20.

Sunnuntaina barokkimessu, kirkko kello 12.

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulta ja hailuodonmusiikkipaivat.fi