Koronaviruksen omikronvariantin uutta alalinjaa on havaittu nyt ensimmäisen kerran myös Suomessa, kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteessa.
Omikron XBB.1.5 -alalinja tunnetaan myös nimellä Kraken. Se havaittiin ensimmäisen kerran viime lokakuussa Yhdysvalloissa, jossa se on levinnyt voimakkaasti. Sen jälkeen virusmuunnosta on tavattu myös Isossa-Britanniassa sekä useissa EU-maissa.
THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra sanoo, että virusmuunnoksen löytyminen Suomesta oli odotettavissa. Kyseinen muunnos tarttuu herkästi ja väistää tehokkaasti immuunisuojaa.
– Tällä hetkellä sen ei kuitenkaan tiedetä aiheuttavan muita omikronvirusmuunnoksia vakavampaa tautia, ja rokotesuoja vakavaa tautia vastaan on säilynyt erinomaisena varianteista riippumatta, sanoo Savolainen-Kopra.
THL seuraa eri koronavirusvarianttien esiintymistä Suomessa niin sanotulla kokogenomisekvensoinnilla. Sen avulla määritetään otoksena väestössä kiertävien virusten linjat sekä niissä esiintyvät mutaatiot.