Mikähän järki siinä on, että edelleen näistä molemmille osapuolille vaikeista palkkojen korotuksista täytyy neuvotella kahden vuoden välein? Yhteiskunta säästäisi todella paljon resursseja ja rahaa, kun palkankorotusneuvottelut siirrettäisiin tapahtuvaksi neljän vuoden välein.
Homma toimisi siten, että sopimukset olisivat muotoa 2+2 vuotta. Kahden ensimmäisen vuoden palkankorotuksista neuvoteltaisiin ja kahden seuraavan vuoden korotukset tulisivat automaattisesti elinkustannusindeksin mukaan.
Työehtosopimusten tekstikysymyksistä voisi neuvotella kahden vuoden välein, koska ne yleensä saadaan aina helposti sovittua. Eduskuntakin valitaan Suomessa neljän vuoden välein. Ei näitäkään monesti lakkojen takia puoli Suomea pysäyttäviä neuvottelujakaan ole syytä käydä kahden vuoden sykleissä.
Kahden vuoden välein järjestettävät neuvottelut ovat työläitä ja vievät paljon aikaa sekä työnantajilta että työntekijöiltä. Neuvotteluihin valmistautuminen, itse neuvottelut ja niiden jälkeinen sopimusten implementointi vaativat valtavasti resursseja.
Neljän vuoden sykli mahdollistaisi keskittymisen pidempiaikaisiin strategioihin ja kehitykseen sen sijaan että jatkuvasti jouduttaisiin palaamaan palkkaneuvotteluihin. Tämä voisi lisätä yritysten ja työpaikkojen tuottavuutta, koska pienempi osa resursseista sidottaisiin neuvotteluihin.
Neljän vuoden välein tapahtuvat neuvottelut toisivat lisää vakautta työmarkkinoille. Yrityksille ja työntekijöille olisi selkeämpiä ennusteita tulevista palkankorotuksista, mikä helpottaisi talouden suunnittelua ja investointeja.
Elinkustannusindeksiin sidottu palkankorotusmekanismi takaisi, että palkat seuraisivat inflaatiota ja elinkustannuksia, mikä on kohtuullista molemmille osapuolille. Tämä voisi vähentää myös lakkojen ja työtaistelujen määrää, koska sopimusten puitteet olisivat selkeämmin määriteltyjä.
Työehtosopimuksiin liittyviä tekstikysymyksiä, kuten työaikoja, lomakäytäntöjä ja muita työoloja koskevia ehtoja, voitaisiin kuitenkin käsitellä kahden vuoden välein. Näiden kysymysten neuvottelu on usein vähemmän ristiriitaista ja ne on mahdollista sopia nopeammin. Tämä antaisi molemmille osapuolille mahdollisuuden reagoida nopeammin muuttuviin työelämän olosuhteisiin, kuitenkin ilman, että jouduttaisiin avaamaan koko palkkakysymystä uudelleen.
Neljän vuoden neuvottelusyklit voisivat tuoda merkittävää yhteiskunnallista hyötyä säästämällä aikaa ja rahaa, parantamalla ennakoitavuutta sekä vähentämällä työmarkkinoilla tapahtuvaa kitkaa. On aika miettiä, onko kahden vuoden neuvotteluväli enää nykyaikana perusteltua, kun muutkin yhteiskunnan instituutiot, kuten eduskunta, toimivat neljän vuoden jaksoissa.
Mikko Merihaara
kaupunginhallituksen jäsen (kok.), TEKin hallituksen jäsen, Suunnittelu- ja konsulttialan taustaryhmän jäsen, Oulu