Muistan jostakin lukeneeni tervehtimisestä, hyvin vanhasta perinteestä eri muodoiltaan, kuten nykyisin muotiin tulleesta moi-sanasta.
Pahojen kulkutautien aikaan oli terve sanalla erityinen merkitys, jos tulija oli terve ja ojensi kätensä käsipäivää sanoakseen. Ilman kirjaviisautta ihmiset kyllä tiesivät, ettei sairastuneisiin mennä koskemaan.
Mielestäni tänä aikana on palattu vanhaan; ei haleja eikä kosketuksiakaan.
Eipä ole kauaa aikaa, kun jonkin elokuvan juoni oli levittää maapallon laajuinen pandemia oman edun saavuttamiseksi, jota vastaan hyvikset sitten taistelivat. Tuo fiktio on nyt totisinta totta, lähtö on vain erilainen.
"Ihmettelen vain, että miksiköhän kauppaan ei maskipakkoa voi asettaa."