Terviihdon järjestäjä Oulun Hiihtoseura otti suuren rskin, kun pudotti ohjelmasta lyhyet matkat. Ne olivat keänneet muutaman vuoden ajan useita satoja osanottajia. Ei kuitenkaan siinä määrin, että niihin uhrattu työmäärä olisi katsottu kannattavaksi.
"Uskon että jatkamme tällä linjalla. Osanottajamäärä putosi jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin pelkäsimme. Nyt perinteisen hiihtäjiä lähti ladulle kolmisensataa ja vapaan 1200. Jatkossa kehitämme pitkiä matkoja edelleen", uskoo OHS:n puheenjohtaja Timo Törmälä.
"40 kilometriä on tavallaan ongelmallinen. Kun ilmoitamme tyylin olevan vapaan, mukaan lähtee pääosin luisteluhiihtäjiä. Mutta perinteisen hiihtäjillekin sieltä löytyy latu ja he voisivat olla aivan hyvin seassa mukana."
Törmälä mietii myös, miten kisa ajoitetaan. Vapaan ja perinteiset kisat voisivat olla eri päivinä, toinen lauantaina ja toinen sunnuntaina. Tai eri lähdöillä samana päivänä, kuten nyt.
"Kisan jälkeen palaveroimme ja tutkimme jatkoa. Mutta uskoisin että näissä linjoissa pysytään", Törmälä sanoo.