”Uutta nimeä suunnitellessa pohdimme, mikä on ollut isona apuna ja mahdollistajana firman kasvulle. Tässäkin asiassa kaiken takana on nainen. Vaikka olemme poikani Henrin ja asiakasjohtajamme Pertun kanssa olleet yrityksen kasvot, kivijalka ja tuki on aina löytynyt vaimostani Anusta. Siksi Anuco”, kertoo yrityksen perustaja Jouni Kurttila.
Nimenuudistuksella kunnioitetaan paitsi perheitä ja äitiä myös yrityksen matkan mahdollistaneita kumppaneita työntekijöistä sidosryhmiin ja asiakkaisiin.
”Ilman heitä ei olisi meitä. Anuco ei ole vain uusi nimi. Se on kiitos sekä äidille että kaikille sidosryhmille, joita saamme perheeksi kutsua”, Henri Kurttila toteaa.
Apua nuorten urheilulle
Anuco haluaa korostaa perheen merkitystä aloittamalla hyväntekeväisyyskampanjan yhdessä AC Oulun kanssa. Kampanjan avulla kerätään jalkapalloiluun tarvittavia välineitä paikallisille nuorille, joiden perheillä on haasteita lasten harrastuksen kuluissa.
”Perheessä ei ole kyse geeneistä tai siitä, kenen kanssa vietät joulun tai juhannuksen. Siinä on kyse niistä ihmisistä, jotka pitävät aina puoliasi ja ovat paikalla kun heitä eniten tarvitaan”, Henri Kurttila luonnehtii.
”Ja vastaavaa tullaan tekemään kaikilla alueilla, joissa Anucolla on toimipiste. Toteutus on aina yhdessä paikallisen seuran kanssa”, Jouni Kurttila lupaa.
Uudistettu nimi Anuco Oy on käytössä tästä hetkestä lähtien.
Lisätiedot:
Jouni Kurttila, puh 0500 389 866
Henri Kurttila, puh 0400 355 793
- ANUCO OULU
Graniittitie 5, Oulu
Avoinna MA-PE 7-18, LA 10-16
P. 050 4733 873 - ANUCO RAAHE
Pajuniityntie 27 B, Raahe
Avoinna MA-PE 8-16
P. 050 911 2265 - ANUCO VANTAA
Nilsaksenpolku 2, Vantaa
Avoinna MA-PE 8-17
P. 05 0 441 7870 - ANUCO KEMI
Keskuspuistokatu 1, Kemi
Avoinna MA-PE 8-16
P. 050 414 6712 - ANUCO ROVANIEMI
Suosiolantie 5, Rovaniemi
Avoinna MA-PE 7-17
P. 050 5666 997 - ANUCO VERKKOKAUPPA
www.anuco.fi
Asiakaspalvelu arkisin klo 9-16
P. 050 352 3689