Ruoka

Hirvi on riistaruokien ykkönen – ota talteen erinomaiset reseptit

Hirvikäristys ei ole pikaruokaa, vaikka ohuet lastut ruskistuvatkin nopeasti. Vasta pitkä haudutus tekee käristyksestä erinomaisen.
Ruoka 31.10.2017 21:46 | Päivitetty 31.10.2017 21:47
Nanna Rintala

Hirvi on riistaruokien ykkönen. Sen vähärasvainen liha on erityisen maukasta ja terveellisyytensä lisäksi myös eettinen valinta lihansyöjälle. 

Arvokkaan hirvenlihan makua ei kannata peittää. Usein se yhdistetään kotimaisten juuresten, katajanmarjan, puolukan, sienien ja muiden metsän makujen kanssa. Myös tomaatti, paprika ja chili sopivat hirvelle erityisen hyvin.

Vaikka punaviinimarinointi korostaakin hienosti häränlihaa, peittää se turhaan hirvelle ominaisen hienon maun. Kokeile sen sijaan valkoviiniä kuten tässä uudistuneessa, sitruunaisessa hirvipadassa.

Fenkoli ja selleri tuovat uutta makua vahvaan lihakeittoon, joka vain paranee seuraavana päivänä.

Hirvikäristystä harvoin kuitenkaan jää seuraavalla päivälle. Pataruoissa on maltettava kypsentää tarpeeksi pitkään, jotta liha on herkullisen mureaa.

Hirven jauheliha sopii kaikkeen mihin tavallinenkin. Bolognese, lasagne ja lihapullat valmistuvat hirvestä himpun verran maistuvimmaksi, niin myös tacot. Maissi- tai vehnätortillat kääräistään mausteisen hirvijauhelihan ja paahdettujen vihreiden paprikoiden ympärille.

Kaikki ohjeet ovat kuudelle.

Valkoviini sopii hirvipataan tomaattien, oliivien ja sitruunan kanssa. Täyteläinen pata ei kermaa kaipaa.

Hirvipata 2.0

900 g hirven paistilihaa

2 rkl öljyä

suolaa, mustapippuria

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 tlk tomaattimurskaa

2 dl valkoviiniä tai vettä

muutama timjamin oksa

1 tl Provencen yrtit -maustesekoitusta

1 dl kivettömiä oliiveja

½ sitruunan mehu

lehtipersiljaa

sitruunalohkoja

Puhdista hirvenliha kalvoista ja paloittele reiluiksi kuutioiksi. Kuumenna öljy rautapadassa ja ruskista palat kauttaaltaan. Suolaa ja pippuroi.

Kuori ja lohko mukaan sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää tomaattimurska, valkoviini tai vesi ja mausteet sekä oliivit. Anna hautua uunissa 150 asteessa kansi päällä noin 2 tuntia tai kunnes lihat ovat mureita.

Sekoita lopuksi mukaan sitruunamehu, ja viimeistele reilulla kourallisella silputtua lehtipersiljaa sekä sitruunalohkoilla.

Perinteinen hirvikäristys

n. 800 g jäistä, luutonta hirven käristyslihaa (niskaa, lapaa tai paistia)

50 g voita

suolaa, mustapippuria

vettä

laakerinlehti

Anna hirvenlihan sulaa noin tunnin ajan. Vuole vielä melko jäinen liha terävällä veitsellä mahdollisimman ohuiksi lastuiksi.

Sulata voi rautapadassa ja lisää puolet lihasta ruskistumaan. Lihan ruskistuttua voit lisätä toisen puolen. Suolaa ja pippuroi hyvin. Lisää vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Lisää laakerinlehti ja anna hautua miedolla lämmöllä liedellä noin 3 tuntia. Varmista välillä, ettei neste ole haihtunut. Lisää tarvittaessa hiukan vettä.

Tarjoa maa-artisokkapyreen ja puolukka-pihlajanmarjapikkelsin kera.

Maa-artisokkapyre

1 kg maa-artisokkaa

2 valkosipulinkynttä

½ dl kermaa

2 rkl voita

suolaa

Kuori maa-artisokan mukulat ja keitä noin 15 minuutissa kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää vähän kerrallaan mukaan kuumennettua kermaa, kunnes saat haluamasi koostumuksen. Lisää lopuksi voi ja tarkista suolan määrä.

Puolukka-pihlajanmarjapikkelssi

1 porkkana

1 pieni punasipuli

3 dl puolukkaa

1 dl pihlajanmarjoja

½ tl rouhittua viherpippuria

¾ dl viinietikkaa

1 dl hillosokeria

Vuole porkkana kuorimaveitsellä lastuiksi ja kuori ja hienonna sipuli. Mittaa kaikki ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä 10 minuuttia välillä sekoittaen. Tölkitä puhtaaseen lasipurkkiin ja säilytä jääkaapissa.

Lihakeiton maku on vahvan ravitseva. Koska viimeksi keitit sitä perinteiseen tapaan luisesta lihasta?

Hirvi-papukeitto

noin kilo luista hirven keittolihaa

2 laakerinlehteä

5 maustepippuria

2 tl suolaa

1 sipuli

200 g juuriselleriä

1 porkkana

1 rkl öljyä

2 pientä fenkolia

n. 1/2 l musta/lehtikaalia

1 tlk (400 g) valkopapuja

suolaa, mustapippuria

silputtua lehtipersiljaa

Pane hirvenlihat isoon kattilaan ja lisää kylmää vettä niin, että se peittyy. Laita mukaan laakerinlehdet, maustepippurit ja suola ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua 2-3 tuntia, kunnes tunnet lihan irtoavan hyvin luista. Kuori kertyvä vaahto pinnalta säännöllisin väliajoin.

Nosta lihat pois, irrota luista ja kuutioi. Siivilöi liemi ja laita se takaisin kattilaan lihojen kanssa. Mikäli liemi vaikuttaa liian rasvaiselta tai suolaiselta, käytä siitä vain osa ja korvaa loput vedellä.

Kuutioi kuorittu sipuli ja selleri sekä porkkana ja paahda niitä muutama minuutti öljyssä pannulla. Lisää keittoon suikaloidun fenkolin kanssa. Keitä 10 minuuttia.

Poista kaalista ruoti ja silppua kaali pieneksi. Valuta pavut ja lisää kaalin kanssa keittoon. Keitä vielä 5 minuuttia ja mausta. Viimeistele lehtipersiljalla.

Vähärasvainen hirven jauheliha on nappivalinta myös meksikolaiseen tyyliin valmistettuihin ruokiin. Paahteiset vihreät paprikat kysyvät vähän vaivannäköä, mutta tuovat annokseen juuri sopivaa särmää. Jos tykkäät tulisesta, lisää joukkoon vihreitä chilejä.

Hirvitacot paahdetulla paprikalla

4 vihreää paprikaa

3 + 1 rkl öljyä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

suolaa

500 g hirven jauhelihaa

1 pussi tacomausteseosta

tarjoiluun tortilloja, avokado- ja tomaattikuutioita, murustettua fetaa tai queso frescoa, korianteria ja limelohkoja

Aloita valmistamalla paprikat. Kuumenna uunin grillivastus ja paahda kokonaiset paprikat sen alla täydellä lämmöllä lähes mustiksi, siihen menee noin 20 minuuttia. Nosta ja sulje paprikat muovipussiin ja anna hiukan jäähtyä. Poista sitten kuoret ja siemenkodat. Suikaloi.

Kuumenna 3 rkl öljyä pannulla. Kuori ja suikaloi sipuli ja paista kuumalla pannulla, kunnes reunat saavat hiukan mustaa väriä. Käännä lämpö miedolle, lisää paprikasiivut ja hienonnettu valkosipuli. Paista vielä pari minuuttia, lisää suolaa maun mukaan.

Ruskista jauheliha ruokalusikallisessa öljyä ja lisää tacomausteseos pussin ohjeen mukaan.

Kokoa tacot laittamalla lämmitettyihin tortilloille jauhelihaseosta, paahdettuja paprikoita, tomaattia, avokadoa, juustoa ja korianteria. Purista lopuksi päälle limeä.

MAINOS

Kommentoi

Meitin maustamishulluus on vienyt monta perinteistä ruokaa pilalle. Sitruunaa ja chiliä joka paikkaan, höpsistä. Paras riistaruoka tehdään pitkään hauduttamalla uunipadassa ja höysteeksi kermainen metsäsienisoosi puikulapottujen kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa noissa ruokaohjeissa pilattu erinomainen liha liialla maustamisella, ei liha enää noiden mausteiden kanssa maistu hirvenlihalle! Mausteethan on alunperin keksitty poistamaan vanhan lihan makua, kun ei ole ollut kunnon säilytys-menetelmiä. Nykyään uskotaan, että ylenmääräinen maustaminen on jotenkin hienoa ja sivistynyttä. Liialla maustamisella tulee samantekeväksi mitä lihaa syö, kaikki maistuu vain niille "hienoille" mausteille. Selleri on esim. voimakkaasti allergisoiva juures ja lisäksi niin voimakkaan makuinen, ettei hirvenlihan aromista jää mitään jäljelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kerran oon hirvipotut syönyt oli liian imelä olisko ollut vanha hirvi tai sitten ei oltu tehty oikein kyllä rössypotut on makeammat .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yök, en söisi...
Mieluimmin salaattia ja broileria, lohta ja rahka/raejuustoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:04
Euroopan kestävin kulttuuripääkaupunki -hanke starttaa Rotuaarilla – tarkoituksena tarjota testialusta ympäristöystävällisille keksinnöille
18:00
Rovaniemeläisen mökin pihalta löytyy viikatemies jos toinenkin – taiteilijalta kysytään nyt vinkkejä betonihaamujen tekoon: "Olen vienyt perinteiset puutarhatontut uudelle tasolle" Tilaajille
17:59
Putinin kehumasta kaasuputkihankkeesta vakuutetaan: kaasua virtaa heti vuodenvaihteessa – Itämeren pyöriäinen estää työt nyt Ruotsissa
17:48
Oululaissiskokset maistelivat Oulun kansainvälisillä suurmarkkinoilla kengurun- ja kamelinlihaa – "Tässä on ihan omanlainen jännä sävähdys, jota en ole maistanut missään muualla"
16:35
Aapo Rautiosta tulee Thunderbolt, kun hän henkihieverissä ja hikipäissään aikoo antaa lavalla 120 prosenttia itsestään
16:15
Maakuntaliitot vaativat EU:n aluekehitysrahoja kokonaisuudessaan Itä- ja Pohjois-Suomeen – "EU-rahoituksen merkitys korostuu idässä ja pohjoisessa"
16:09
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut kaksijakoinen vaikutus, mutta vain Ruotsiin vertaaminen "vajavaista"
101
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
81
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
55
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
49
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
47
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
44
Karhujahdin ikävä päätös Kannuksessa: Loukkaantunut karhu raateli metsästäjää, koirat hyökkäsivät pedon kimppuun
29
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image