Moottori

Joutuuko tänä kesänä ajamaan kuumalla autolla? Viime vuonna il­mas­toin­neis­sa käytettävästä aineesta oli pula – "Kylmäainetta saa, jos on valmis maksamaan"

Autoilijalle tilanne näkyi siten, että ilmastointia ei välttämättä saanut heti halutessaan huollatettua. KUVA: Heikki Uusitalo
Moottori 31.3.2019 14:18
Heikki Uusitalo

Viime keväänä monilla autohuoltamoilla oltiin ihmeissään, kun autojen ilmastointilaitteissa käytettävä kylmäaine kävi vähiin eikä tukkureillakaan ollut luvata lisää ainetta. Aineen hinta myös kohosi jopa kymmenkertaiseksi. 

Autoilijalle tilanne näkyi siten, että ilmastointia ei välttämättä saanut heti halutessaan huollatettua. Huoltojen hinnatkin kohosivat jonkin verran, mutta yksittäisessä huollossa ei kovin monen kymmenen euron korotuksista ollut kyse. 

Aineen saatavuus oli huono, koska EU rajoittaa ilmastonmuutoksen vastaisena toimena kylmäaineiden myyntiä kiintiöillä. 

Suomen Kylmäliikkeiden Liiton toimitusjohtaja Mika Kapanen kertoo, että saatavuus on nyt parempi kuin viime vuonna, mutta hinta on edelleen korkea. 

– Kylmäainetta saa, jos on valmis maksamaan. 

Kylmäainetta käytetään muuallakin kuin autojen ilmastoinneissa. Esimerkiksi ilmalämpöpumpuissa käytettävän aineen hinta on myös kohonnut, samoin vaikkapa kauppojen kylmäkoneissa käytetyn aineen hinta. 

Kaupoissa korkea hinta voi aiheuttaa suuriakin kustannuksia. Voidaan puhua jopa viisinumeroisista summista. 

– Siinä saa aika monta lenkkimakkarapakettia ja Reissumies-pussia myydä, että sen saa maksettua. 

Kapanen korostaa, että kyse ei ole suomalaisesta ilmiöstä, vaan tilanne on sama koko EU-alueella. 

EU-markkinoiden kylmäainekiintiöt pienenevät tulevaisuudessa jatkuvasti vuoteen 2030 saakka.

Suomen Kylmäliikkeiden Liiton arvion mukaan kylmäalalla tarvitaan jopa 2 000 uutta työntekijää seuraavan viiden vuoden aikana, kun osaajia eläköityy samaan aikaan, kun alalla on meneillään suuria muutoksia ja yritysten näkymät ovat hyvät.

Seuraavan viiden vuoden aikana kylmäalalta voi poistua eläkkeelle 700–800 pätevää henkilöä eli joka kahdeksas nykyisistä osaajista. 

Samaan aikaan kylmäalalla on EU-vaatimukset pakottavat siirtymään ympäristöystävällisempiin kylmäaineisiin. Lisäksi lämpöpumppujen ja lämpöpumpputeknologian sovellusten odotetaan kasvattavan suosiotaan.

Liiton arvion mukaan yksistään vähittäiskaupalla on edessä 700–800 miljoonan euron urakka, kun elintarvikkeita myyvien kauppojen kylmälaitokset ja -laitteet on muutettava uusien EU-määräysten mukaisiksi vuoteen 2030 mennessä.

– Tähän urakkaan tarvitaan valtava joukko alan ammattilaisia. Työtä on niin paljon, että sitä tekemään tarvitaan jatkuvasti 2 000 henkeä aina vuoteen 2030 asti, jolloin EU-määräykset tulevat voimaan, Mika Kapanen sanoo.

Liiton tekemän jäsenkyselyn mukaan alan yritykset näkevät kylmäalan ja oman yrityksen tulevaisuuden positiivisena. Yli 90 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä odottaa sekä kylmätoimialan että oman yritystoiminnan kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana. Liiton mukaan tämä tarkoittaa, että jäsenyrityksillä on tarve palkata noin 400 työntekijää heti ja kaikkiaan tuhat työntekijää seuraavan viiden vuoden aikana.

Kesätyöt ovat yksi tapa, jolla liitto kehottaa jäsenyrityksiään houkuttelemaan ihmisiä alalle.

– Hyvin hoidettu kesätyö on työnantajalle mahdollisuus tehdä vaikutus tulevaisuuden osaajiin ja kantaa samalla yhteiskunnallinen vastuunsa nuorten työllistämisestä, Kapanen sanoo.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (64)

suomessa ei edes oo niin lämpimiä päiviä että tarvis etes ilmastointia. ja nämä ketkä sitä käyttää niin vanhana sen sitte huomaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainetta saa Ruotsista halvemmalla ja ilmastointilaitteen huollon samalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo. 30 vuotta pelannut ilman huoltoa. Ei ole tarvinnut öljyjäkään vaihtaa moottoriin kuin 100000 km välein, joka toisella kerralla myös öljynsuodatin. Huolto on täysin turhaa puhaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ostakaa oikea merkkinen auto niin ei tarvi hätäillä ilmastoinnin toimivuutta,neljästoista vuosi menossa ja tomii nimim. tähtiauto !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on ihan sama merkille, aine katoaa pikkuhiljaa järjestelmästä ja lopulta kompura ei käynnisty. Ihan turha yrittää selitellä, että ei olisi 14v aikana kylmäainetta täytetty ilmastointiin tai sitten sinulla ei ole edes koko ilmastointia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtaakohan ilmastointihuolto kuulua Mersun määräaikaishuolto-ohjelmaan sitten. Kaikissa merkeissä se ei kuulu ja siksi monelta jää ilmastointi huoltamatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fordissa sama homma. 15 vuotta tuli justiinsa täyteen, eikä autoa ole ikinä käytetty ilmastointihuollossa ja hyvin pelaa. Muutenkin huollettu aina itse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuon ikäsessä mersussa taitaa olla jopa läpivirtaustuuletus. Sen verran ruosteessa tulee vastaam, että puhaltaa auton läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Semmoista se on, allekirjoittaneella nimimerkillä on parikymppinen ruotsalainen edelleen käytössä, myös ilmastointi toimii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos haluat pienentää hiilijalanjälkeäsi, älä koskaan käytä ilmastointia. Ilmastointi lähes tuplaa yhden autokilometrin hiilijalanjälen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lienee palautettava mieliin, että kylmäaineet ovat pahimpia otsonikadon aiheuttajia, varsinkin freonit. Otsonikato tarkoitti puolestaan sitä, että auringon UV-säteily pääsee täydellä voimalla kuumentamaan maata, polttomaan ihmisten ihot ja turmelemaan AUTOJEN MAALIPEITTEEN.(kamalaa). Nykyään kylmälaitehuolto on velvoitettu ottamaan talteen käytetyistä laitteista kylmäaineet vakuumipumppun avulla. Vanhoja freoneja on talteenotettuna, mutta kaasu on arvokasta kauppatavaraa vanhoihin korjattaviin laitteisiin. On hieman hymyilyttänyt ilmaston lämpenemisestä uhoaminen , missä ponnekaasut on jätetty kokonaan mainitsematta. Lämmitykseen käytettävät miljoonat lämpöpumput ovat yksi potentiaalinen kaasunvuoto uhka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

R11, R12, R22 ovat poistuneet käytöstä jo aikoja. Otsoni aukko on sulkeutunut sen jälkeen.
Nykyisten kylmäaineiden ja ponnekaasujen ODP-luku on nolla. Eli ne eivät tuhoa otsonikerrosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noita "R"aineita on otettu talteen huomattavia määriä, joten ne ovat juurinoita"jos on rahaa" niin löytyy. Niitä ei saa valmistaa enään "länsimaissa", mutta kukaan ei pääse valvomaan mitä tuotetaan sopimuksen ulkopuolisissa maissa. Otsonireikä ei ole sulkeutunut vielä.
Pieni kuukletus toi heti uutisia. Iso otsoniaukko arktisenkin alueen yllä. Turun Sanomat, Maanantai 1.4.2019.
Viime talvena ja keväänä Nasan Aura- ja Calipso-satelliitit havaitsivat, että myös Pohjoisnavan yläpuolelle oli muodostunut iso, kahden miljoonan neliökilometrin laajuinen otsoniaukko. Tästä arktisella alueella suuntaa ja keskipistettä muuttavasta, kuusi kertaa Suomen kokoisesta otsonikatolaikusta raportoitiin viime sunnuntaina Nature-lehden verkkosivuilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Joutuuko tänä kesänä ajamaan kuumalla autolla?"

Se riippuu kesästä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei haittaa minua koska vanhassa yariksessani ei ole koko ilmastointilaitetta vaan laitan ikkunan auki ja tupakinsytyttimeen
tarvittaessa pienen tuulettimen pyörimään avuksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkaa olla jo koomista, että aina kun on ongelmia, niin kyseessä on EU. Vai että vaikeuttaa ihmisten elämää tälläkin tavalla. Mitähän seuraavaksi? Fixit äänestys?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iisalamen amiskalla reippaat 50e ilmastointilaitteen huolto ja täyvennys autoon.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (64)

Uutisvirta

11:23
Imatranajossa kuollut kuljettaja oli 42-vuotias sveitsiläinen Mathias Gnägi – menetti pyöränsä hallinnan sadekelissä
11:00
Hautajaishuoneistosta tuli Puistopuutarhurin talo – Oulun hautausmaan portin pielessä oleva juhlatalo sai uusvanhan ilmeen
10:45
Jari Sillanpää esiintyy Meri Oulun Kesäteatterissa heinäkuussa – liput myyntiin juhannusviikolla
10:28
Poroja, joogaa ja koskenlaskua - Oulanka Festiä juhlitaan heinäkuussa Oulangan luontokeskuksessa
9:45
Imatranajoa jatketaan tänään normaalin aikataulun mukaan – eilisen kuolonkolarin tutkinta käynnissä
9:19
Haapaveteläinen Ari-Pekka Ruha valittiin Mr. Gay Finlandin 1. perintöprinssiksi
9:00
Vanhat kuvat: Rumputusta jo yli 50 vuotta – Oulun Päivillä on vuosien varrella nähty esityksiä, kulkueita ja vihitty silta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Varsinais-Suomen ja Pohjois-Karjalan maakuntiin sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan ja Etelä-Savon maakunnissa.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

SAIRAIDEN PILKKAAMINEN.

Allekirjoitan tuon hyvän kotikasvatuksen sairauksien pilkkaamisesta,kait siihen syyllistyvät vain PERSUT. Lue lisää...
kimmo45

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

15.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image