
”TE-toimiston muutosturva-asiantuntijat mielellään neuvovat yrittäjiä siinä, miten lomautustilanteessa tulee toimia. Lähetämme yritykselle myös materiaalia, jota he voivat jakaa lomautetuille työntekijöille”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston asiakkuuspäällikkö Pauliina Pernu.
Yrittäjä voi esimerkiksi järjestää työntekijöilleen yhteishankintakoulutuksen yhdessä ELY-keskuksen kanssa, joka maksaa osuuden koulutuksen järjestämisestä. Koulutusten kesto vaihtelee kymmenestä päivästä kahteen vuoteen.
Työnantajan maksuosuus koulutuksen mukaan vaihtelee 30 ja 50 prosentin välillä. Pienten yritysten kohdalla ELY-keskus voi maksaa jopa 80 prosenttia koulutuksesta.
”Työntekijän työsuhde pysyy voimassa lomautuksen aikana, joten on työnantajankin etu, mikäli lomautettu henkilö lomautusaikana esimerkiksi kehittää omaa osaamistaan”, kannustaa Pernu.
Lomautusajalle sopivia yhteishankintakoulutuksia ovat täsmä- ja muutoskoulutus, joista täsmäkoulutus sopii määräaikaisiin lomautustilanteisiin.
Muutoskoulutus puolestaan sopii toistaiseksi voimassa oleviin lomautustilanteisiin, ja se räätälöidään osallistujien tarpeiden mukaan.
Sparraillen lomautuksesta eteenpäin
Yrittäjä voi miettiä TE-toimiston asiantuntijoiden kanssa ratkaisuja myös lomautuksesta eteenpäin. Asiantuntijan kanssa voidaan sparrailla, miten yritys voisi kehittää toimintaansa siten, että lomautustilanteet voitaisiin jatkossa välttää.
Yritys saa neuvoja TE-toimiston asiantuntijoilta myös esimerkiksi kehittämisavustusten suhteen. TE-toimisto voi lisäksi ohjata yrittäjän ELY-keskuksen palveluiden pariin, jos yritys tarvitsee esimerkiksi liikkeenjohdon konsultointia.
”On tärkeää ilmoittaa lomautuksesta TE-toimistoon. Sekä yritykselle että henkilöstölle voidaan järjestää palveluita lomautustilanteeseen. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston laajasta yhteistyöverkostosta voi myös löytyä sopivia palveluita”, Pernu korostaa.

Työntekijöitä voi kannustaa myös opiskelemaan
Työntekijät voivat hyödyntää myös muita TE-toimiston palveluja, kuten esimerkiksi mahdollisuuksia opiskella lomautettuna ollessaan.
TE-toimisto tarjoaa myös muun muassa ammatinvalinta- ja uraohjausta. On myös mahdollista työllistyä lomautuksen aikana jollekin toiselle työnantajalle tai toiselle alalle. Kun lomautus päättyy, työntekijä voi palata alkuperäiselle työnantajalleen.
Lomautuksen aikana työntekijä voi myös kokeilla yrittäjyyttä. TE-toimistolta voi hakea starttirahaa yritystoiminnan käynnistämiseen.
- Ota yhteys Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston muutosturva-asiantuntijoihin: toimistot.te-palvelut.fi/muutosturva-asiantuntijat.
- TE-toimisto tukee työnantajaa muutostilanteessa.
- Voit järjestää yhteishankintakoulutuksena esimerkiksi täsmäkoulutusta.
- Lue lisää: Lomauttaminen työnantajan näkökulmasta (tyomarkkinatori.fi)