Elämme erikoisia aikoja. Venäjä käy sotaa Ukrainassa ja näyttää etenevän vääjäämättä kohti koko Ukrainan miehittämistä.
Yhdysvallat on kertonut Euroopalle, että Euroopan pitää itse hoitaa mantereellaan puolustuksensa ilman Yhdysvaltojen tarvetta toimia turvatakuiden antajana.
Eurooppa on herännyt arkeen kuin kanatarha, johon kettu on röyhkeästi livahtanut sisälle ja retuuttaa jo yhtä kanaa suussaan, veriset höyhenet suupielistä tippuen.
Euroopassa kuulostaa kerättävän nyt isopyrstöisimpien kanojen toimesta "halullisten sielujen" kuoroa, jonka tulisi kyetä häätämään luihuksi tiedetty kettu ulos kanatarhasta.
Ylimmille orsille lennähdellään vuoron perään ja kaakatellaan kyllä kiivaanlaisesti ketun pelotteeksi, mutta kukaan tuskin kuuntelee tai ymmärtää, mitä kukin haluaisi tehdä tai olla tekemättä.
Isopyrstöisin kana lopulta lupaa, että kaikkien nokat ja kynnet teroitetaan ketun tulevien hyökkäilyjen varalta syömällä säkkikaupalla voimaperäisiä jyviä.
Jyväsäkillinen jos toinenkin luvataan löytyvän tarhan rehuhuoneesta, mutta kukaan ei tunnu tietävän missä rehuhuone oikeasti on, ja tuleeko niitä säkkejä siellä koskaan olemaankaan.
Lopulta lienee kuin Lauri Pohjanpään Harakkarunossa, jossa harakka lupasi vaimolleen ja koko kylällekin, että rakentaa kesän aikana komean pesän perheelleen. Runon viimeisessä säkeessä harakan projektin loppusanat kuuluivat tämän kanatarhakertomuksenkin kannalta ennustuksen omaisesti:
"Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon –
sai valmiiksi harakanpesän!"
Tapio Hannula
Oulu