Tanskan ulkoministeri Lars Lökke Rasmussenin mukaan nykytilanne Grönlannin ja Yhdysvaltojen välillä perustuu väärinkäsitykseen.
Rasmussen kertoi asiasta toimittajille maan ulkopoliittisen neuvoston tiistai-iltana pitämän kriisikokouksen jälkeen. Syy kokoontumiselle oli Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin jälleen esittämä vaatimus saada Grönlanti Yhdysvalloille.
Grönlanti ja Tanska lähettivät Rasmussenin mukaan maanantaina pyynnön tavata Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio.
Tanskalaisen B.T. -lehden mukaan toimittajat kysyivät Rasmussenilta pariin otteeseen suoraa vastausta siihen, luottaako ulkoministeri presidentti Trumpiin.
– Luotan täysin siihen, että kun hän sanoo haluavansa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja, mielestäni on syytä olettaa, että hän todella tarkoittaa sitä, Rasmussen vastasi.
Tapaamisessa olisi tarkoitus keskustella Yhdysvaltain viimeaikaisista lausunnoista, jotka koskevat Grönlantia.
Grönlannin ulkoministeri Vivian Motzfeldt kertoi aiemmin sosiaalisessa mediassa, että Tanska ja Grönlanti ovat pyytäneet tapaamista Rubion kanssa ministeritasolla jo viime vuonna. Tapaaminen ulkoministerin kanssa ei kuitenkaan vielä ole onnistunut.
Valtaus olisi Naton loppu
Kokouksen alla julkaistiin seitsemän maan yhteinen lausunto, jossa todettiin, että vain Tanska ja Grönlanti voivat päättää niitä koskevista asioista. Lausunto julkaistiin muun muassa Tanskan pääministerin kanslian X-tilillä.
Lisäksi Pohjoismaiden ulkoministerit julkaisivat erillisen yhteislausunnon, jossa he peräänkuuluttivat samaa. Lausunnon on julkaissut esimerkiksi Suomen ulkoministeriö verkkosivuillaan.
Yhteislausunnossa Tanskan, Suomen, Norjan, Islannin ja Ruotsin ulkoministerit sanoivat lisäksi tukevansa sitä, että Nato lisäisi läsnäoloaan arktisella alueella.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen varoitti aiemmin, että Yhdysvaltain päätös vallata Grönlanti sotilaallisesti toiselta Nato-maalta tarkoittaisi kaiken loppua Natolle ja toisen maailmansodan jälkeiselle maailmanjärjestykselle. Grönlannin pääministeri Jens-Frederik Nielsen on toivonut yhteyden jälleenrakentamista Yhdysvaltojen kanssa ja kehottanut välttämään paniikkia.
Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Trump tarjoutui ostamaan Grönlannin, joka on Tanskan osa. Nyt presidentin äänenpainot ovat koventuneet ja suuntautuneet myös muille mantereille.
Erityislähettiläs: Trump tukee itsenäistä Grönlantia
Yhdysvaltain Grönlannin erityislähettilään, Louisianan osavaltion kuvernöörin Jeff Landryn mukaan Trump tukee itsenäistä Grönlantia, jolla olisi taloudelliset siteet Yhdysvaltoihin. Landry kommentoi asiaa tiistaina uutiskanava CNBC:lle.
– Presidentti tukee itsenäistä Grönlantia, jolla olisi taloudelliset siteet ja kaupankäyntimahdollisuuksia Yhdysvaltain kanssa.
Laundry myös sanoi, että Yhdysvallat voisi tarjota Grönlannille enemmän kuin eurooppalaiset.
– Mielestäni meidän pitäisi mennä Grönlantiin ja kysyä, minkälaisia mahdollisuuksia he haluaisivat. Mitä me voisimme tarjota heille mitä Eurooppa ei ole tarjonnut?
Varakansliapäällikkö: Grönlanti kuuluu Yhdysvalloille
Valkoisen talon varakansliapäällikkö Stephen Miller sanoi aiemmin CNN:n Jake Tapperille pitävänsä selvänä, että Grönlanti kuuluu Yhdysvalloille. Hän ihmettelee haastattelussa, millä oikeudella Tanska Grönlantia ylipäätään hallitsee.
Tapper kysyi haastattelussa Milleriltä, voisiko Yhdysvallat käyttää sotilasvoimaa Grönlannin haltuunottoon. Miller vastasi, että Grönlannissa on 30 000 asukasta. Hänen mukaansa kukaan ei aio taistella Yhdysvaltoja vastaan sotilaallisesti Grönlannin tulevaisuudesta, joten kysymyksessä ei hänen mielestään ole järkeä.
Grönlannin asukasluku on noin 57 000.
Miller myös korosti, että presidentti Trumpin hallinnon näkemykset Grönlannista ovat olleet tiedossa pitkään, joten kyse ei ole tuoreesta uutisesta. Trump on perustellut näkemystään kansallisella turvallisuudella.
Tapper huomautti Millerille, että asia on noussut uudelleen esiin muun muassa siksi, että Millerin oma vaimo, itsekin Trumpin hallinnossa aiemmin työskennellyt Katie Miller, jakoi Yhdysvaltojen Venezuelaan tekemän iskun jälkeen viestipalvelu X:ssä kuvan kartasta, jossa Grönlanti on peitetty Yhdysvaltain lippuun. Saatesanana lukee englanniksi soon, joka tarkoittaa suomeksi pian.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.