Tal­vi­lo­ma päättyi syö­pä­diag­noo­siin ja nuoren naisen maailma py­säh­tyi – "Se oli valtava jär­ky­tys"

Hodginin lymfooman sairastanut ja siitä parantunut Sarianna Suorsa toimii nyt tukihenkilönä nuorille syöpäsairaille.

Syöpädiagnoosi on aina suuri kriisi, jonka keskellä ei kannata jäädä yksin. Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys välittää vertaistukihenkilöitä, jotka auttavat syöpään sairastuneita selviämään uudessa ja vaikeassa elämäntilanteessa.
Syöpädiagnoosi on aina suuri kriisi, jonka keskellä ei kannata jäädä yksin. Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys välittää vertaistukihenkilöitä, jotka auttavat syöpään sairastuneita selviämään uudessa ja vaikeassa elämäntilanteessa.
Kuva: jcomp/www.freepik.com

Elettiin maaliskuuta 2016. 22-vuotias Sarianna Suorsa oli palannut opiskelupaikkakunnaltaan Oulusta kotiinsa Rovaniemelle viettämään perheensä kanssa talvilomaa.

Iloista lomanviettoa varjostivat terveyshuolet. Suorsa oli pari kuukautta aiemmin löytänyt nivusestaan suurentuneen imusolmukkeen ja sitä oli tutkittu useaan otteeseen julkisessa terveydenhuollossa. Tutkimusten nopeuttamiseksi Suorsa oli lopulta hakeutunut yksityiselle klinikalle, jossa imusolmukkeesta otettiin koepala.

Talvilomaviikko alkoi olla jo loppusuoralla, kun Suorsa huomasi kännykkäänsä soitetun oudosta numerosta.

Ennen takaisinsoittoa Suorsa tarkisti numeron Googlesta. Se oli OYS:an syöpätautien poliklinikan numero. Nuoren naisen maailma pysähtyi.

– Se oli valtava järkytys. Vaikka syöpäkin oli kyllä käynyt mielessä, olin silti diagnoosia odotellessa ollut optimistinen, olinhan nuori ja terve ihminen. Mitään muita oireita ei ollut, kuin vain se suurentunut imusolmuke, Suorsa muistelee hetkeä, jolloin hän sai elämänsä huonoimpia uutisia.

Diagnoosi oli hodkinin lymfooma, jota hodkinin taudiksin kutsutaan. Kyseessä on pahalaatuinen imukudossyöpä, joka on tyypillinen nuorten, 20­–30-vuotiaiden syöpätauti. Uusia hodkinin tautitapauksia todetaan vuosittain noin 130.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sarianna Suorsa sai hodginin lymfooma -diagnoosin 22-vuotiaana.
Sarianna Suorsa sai hodginin lymfooma -diagnoosin 22-vuotiaana.

Hoidot sairastuttivat

Heti talvilomaviikon jälkeisenä maanantaina Sarianna Suorsa ilmoittautui sekavin ajatuksin OYS:an syöpätautien poliklinikalle.

– Olin todella onnekas, ettei syöpäni ollut ehtinyt levitä. Nivusestani löytyi kuitenkin kahta eri lymfoomamuotoa ja se toi hoitoihini jonkin verran haasteita. Oikea lääkitys löytyi kuitenkin nopeasti ja lääkärit olivat toiveikkaita paranemiseni suhteen.

Ennen kuin syöpähoidot käynnistyivät, Suorsa kertoo tunteneensa itsensä täysin terveeksi. Vointi kuitenkin heikkeni nopeasti sytostaattihoitojen myötä.

– Sain sytostaatteja kolmen viikon välein kaikkiaan kahdeksan kertaa. Loppuvaiheessa en juuri jaksanut nousta sängystä. Energiatasot olivat täysin nollissa, pahoinvointi ei tahtonut hellittää lääkkeilläkään eikä ruoka maistunut.

Sytostaattien jälkeen vuorossa oli vielä kahdeksantoista sädehoitorupeamaa.

Puissa hehkuvat jo syksyn värit kun Sarianna Suorsa käveli viimeisestä sädehoidosta kohti Oulun keskustaa.

– Kyyneleet valuivat poskia pitkin koko matkan kotiin. Se oli ihan uskomaton tunne. Nälkä oli kova palata takaisin täydellä teholla keskeytyneiden opintojen pariin ja jatkaa normaalia elämää. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin ehkä voinut antaa itselleni hieman enemmän aikaa toipua koettelemuksesta.

Paha muisto vain

Nyt 27-vuotias Sarianna Suorsa valmistui optikoksi reilu vuosi sitten ja palasi Oulusta takaisin Rovaniemelle saatuaan synnyinpaikkakunnaltaan alan töitä.

Syöpä on enää paha muisto, joka kouraisee vatsanpohjaa enää vain harvakseltaan.

– Kyllähän sitä ensimmäisiin kontrolleihin mennessä etsi itsestään suurentuneita imusolmukkeita ja kuvitteli kaikenlaisia oireita. Kontrollien harventuessa ja uusimisriskin pienentyessä pelko on hälvennyt. Elän nyt ihan tavallista nuoren naisen elämää.

Sarianna Suorsan nimi löytyy Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen tukihenkilölistalta. Hän toimii koulutettuna tukihenkilönä etenkin nuorille syöpään sairastuneille.

– Kirjoitin syöpähoitojeni aikana blogia, jossa avasin sairauteni vaiheita ja siihen liittyviä tuntojani. Kirjoittaminen oli terapeuttista ja sain sen tiimoilta paljon yhteydenottoja samassa elämäntilanteessa olevilta. Koin vertaistuen todella tärkeäksi. Tämä kokemus kannusti minut tukihenkilökoulutukseen pari vuotta sairastumiseni jälkeen, Suorsa kertoo.

Hän sanoo monelle nuorelle syöpään sairastuneelle harrastusten, opintojen ja sosiaalisen elämän sivuun laittamisen olevan hoitojakin suurempi murhe.

– Viestini heille on se, että juuri nyt paraneminen on tärkeintä. Muu elämä kyllä odottaa ja todelliset ystävät pysyvät, vaikka et hetkeen jaksaisi ollakaan sosiaalinen.

Syöpään sairastuneen nuoren lähipiiriä Suorsa puolestaan neuvoo kohtaamaan sairastunut mahdollisimman normaalisti.

– Ainakin itse koin niin, että sääliminen ja surkuttelu vain pahensivat oloani. Se, että ystävät pyysivät minua kahville vaikka tiesivät etten jaksa lähteä, tuntui hyvältä.

susanna.eksyma@forum24.fi