Euroviisujen semifinaalien esiintymisjärjestys on julkaistu. Rotterdamissa Suomea edustava oululaislähtöinen Blind Channel nähdään toisessa semifinaalissa, joka järjestetään torstaina 20. toukokuuta.
Blind Channelin kanssa samassa semifinaalissa seitsemäntoista maan joukossa nähdään muun muassa Sveitsi ja Bulgaria, joita kilpailuja seuraava ESC Xtra -sivusto pitää kilpailun toiseksi ja neljänneksi todennäköisimpinä voittajina. Tällä hetkellä sivusto arvioi Blind Channelin sijoittuvan kilpailuissa kymmeneksi Dark Side -kappaleellaan.
Yhteensä kuusi maata pääsee finaaliin automaattisesti ilman semifinaaleihin osallistumista. Näitä ovat Euroviisut vuonna 2019 voittanut isäntämaa Alankomaat, Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Iso-Britannia. Finaaliin pääsee yhteensä 26 maata, eli kymmenen osallistujaa kummastakin semifinaalista.
Esiintymisjärjestyksestä päättivät Alankomaiden kilpailujen järjestämisestä vastaavat televisioyhtiöt NPO, NOS ja AVROTROS.
Euroviisujen taustaorganisaatio EBU kertoi maaliskuun 26. päivänä myös Valko-Venäjän osallistumisen hylkäämisestä maan kilpailukappaleen sanoituksiin liittyvästä poliittisuudesta johtuen.
Ensimmäisen semifinaalin kilpailujärjestys (tiistai 18. toukokuuta):
1. Liettua 2. Slovenia 3. Venäjä 4. Ruotsi 5. Australia 6. Pohjois-Makedonia 7. Irlanti 8. Kypros 9. Norja 10. Kroatia 11. Belgia 12. Israel 13. Romania 14. Azerbaidžan 15. Ukraina 16. Malta
Toisen semifinaalin kilpailujärjestys (torstai 20. toukokuuta):
1. San Marino 2. Viro 3. Tšekki 4. Kreikka 5. Itävalta 6. Puola 7. Moldova 8. Islanti 9. Serbia 10. Georgia 11. Albania 12. Portugal 13. Bulgaria 14. Suomi 15. Latvia 16. Sveitsi 17. Tanska