intro>Cité Internationale Des Arts,
18 Rue de L´Hotel de Ville,
Le Marais, Pariisi
Taiteilijan studioasunto, noin 35m²
Ranskalaisdiplomaatti Felix Bruno keksi vuonna 1947 ehdottaa taiteilijastudioiden rakentamista Pariisin keskustaan. Vuokrahinnat olivat nimittäin alkaneet jo nousta kohti nykyisiä korkeuksiaan ja taiteilijat sen takia kaikota kaupungista. Niinpä perustettiin säätiö, ryhdyttiin rakennustöihin ja vuonna 1965 avattiin Cité Internationale Des Arts, talo, joka pitää sisällään 300 työskentelystudiota taiteiden ammattilaisille eri puolilta maailmaa ja Ranskaa.
Huoneistot myytiin valtioille ja eri maiden kulttuuritoimijoille, Suomellekin yhdeksän. Ideana oli saada aikaan vilkkaan vuorovaikutuksen paikka, jossa taiteilijat voisivat Pariisin lisäksi inspiroitua myös toisistaan.
Tähän mennessä jo yli 18 000 taiteilijaa on viettänyt eripituisia aikoja residenssissä ja meistä suomalaisistakin moni. Ja yhä vain Herra Brunon rouva Madame Simone Bruno osallistuu talon taiteilijoiden valintaan.
Tämä kerrostaloon asettunut taiteilijakylä sijaitsee Seinen oikealla rannalla aivan vanhan Pariisin ytimessä, Le Marais -nimisessä kaupunginosassa. Kuuluisat museot, juutalaiskulttuuri, näyttelytilat, Notre Damen katedraali, design-liikkeet ja homoravintolat mahtuvat kaikki samaan sulaan sopuun.
Palveluita, patonkikauppoja ja pörinää on Le Marais´ssa ja muissa Pariisin osissa täsmälleen kaksisataa kertaa Oulun keskiverron verran. Pariisin asukastiheys on nimittäin maailman suurimpia - yli 20 000 asukasta per neliökilometri. Oulussa vastaava luku laski kuntaliitoksissa alle sataan, eikä se sitä ennenkään ollut kovin korkea: 350.
Ja silti tai juuri siksi Pariisi on maailman suosituin turistikaupunki.
Pariisilaisittain vallan hulppeassa taiteilijastudiossakin tila on tarkkaan käytössä. Kaikki muu on minimoitu, jotta yhdistetylle ruokailu-, oleilu- ja työskentelytilalle jäisi mahdollisimman paljon lattiaa.
Tässä samassa monitoimitilassa talon asukkaat myös kohtaavat toisensa pienimuotoisten näyttelyiden ja taidettaan ja tekemisiään esittelevien avointen ovien iltojen merkeissä. Sosiaalista elämää ei tunnu lainkaan häiritsevän se, että varsinaisia yhteistiloja tässä vuorovaikutusta varten rakennetussa talossa ei konserttisalia lukuun ottamatta ole ollenkaan.
Kun taidenäyttelyn aika koittaa, työnnetään kaikki ylimääräinen yksinkertaisesti makuutilana toimivaan pieneen takahuoneeseen, laitetaan ilmoitus aulan seinälle, avataan ovi käytävälle ja studio täyttyy vieraista.
Hieman askeettistenkin studioiden tunnelmaa juhlistavat suuret ikkunat. Pohjapiirroksessa esitetystä ylimmän kerroksen asunnosta puolestaan pääsee kattoterassille, josta avautuva avara näkymä yli kattojen kohti Pompidou-keskusta on kuin haavekuva Pariisista.
Paikallinen taiteilija arvioi, että vapailla markkinoilla hänen studionsa vuokra tällä paikalla olisi jopa 2 000 euroa. Aika harvan suomalaistaiteilijan maksettavissa, luulen.
Säätiön kautta taiteilija maksaa tiloista kuitenkin vain sen ylläpitokustannukset, suunnilleen hyvin pienen oululaisasunnon vuokran verran.
Eikä Pariisin hintataso aivan kaikkien ulottuvissa ole muutenkaan. Yhden monista näkökulmista suurkaupunkiin tarjoavat suoraan pääsisäänkäynnin edessä teltoissaan majoittuvat kodittomat.