Tai­de­maa­la­ri Matti Karp­pa­nen ikuisti lintuja ja rakasti niitä jopa niin paljon, että piti lem­mik­ki­nään kahta kotkaa

Matti Karppanen hiiripöllön kanssa 1930-luvun alussa otetussa kuvassa. Valokuvan ottanut Tuttu Jänis (1905–1980) suomalainen Kuopiossa vaikuttanut valokuvaaja.

Kuva: Tuttu Jänis/Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Herttaiset punatulkut, pelottavat petolinnut ja komeat kalat on vanhemman polven edustaja kohdannut koulussa luonnontiedon opetustauluiksi painettuina.

Ne ovat usein kuhmolaissyntyisen, Kuopion seudulla vaikuttaneen taidemaalari Matti Karppasen (1873–1953) maalauksia.

Hyrynsalmelainen metsänhoitaja Otto Waenerberg suositteli nuorta taiteilijanalkua Suomen Taideyhdistyksen kokoelmien intendentille Torsten Waenerbergille.

Karppanen sai apurahan opintielle: ensin Ferdinand von Wrightin (1822–1906) luo yksityisoppilaaksi Kuopioon ja tämän innostamana pääkaupunkiin 1890-luvulla.

Lintuveistäjänä Kuhmossa aloittanut Karppanen ilmoittautui Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa ensin veistoluokalle, mutta vaihtoi pian maalausluokalle.

Korkeasaari ja Kasvitieteellinen puutarha olivat koulun ja museoiden ohella Karppaselle pääkaupungin mieluisimmat paikat.

Myöhemmin työasioissa Helsingissä liikkuessaan Karppanen kulki  museoissa: katsoi taidenäyttelyitä ja piirsi eläinmuseossa lintuja. Korkeasaaressa hän vietti mielellään kokonaisen päivän.

Matti Karppanen oli Ferdinand von Wrightille oppilas ja läheinen työtoveri; hän oli halvaantuneelle taiteilijalle apulainen myös palvelijan merkityksessä.

Kevätkesällä 1909 – von Wrightin jo kuoltua – Karppanen teki kahden kuukauden ornitologisen matkan Enontekiölle sekä Tromssaan ja Narvikiin Suomen Biologisen Seuran Vanamon sihteerin E. W. Suomalaisen sekä saksalaisen tohtori Georg Schultzin kanssa.

Menomatkaa kuljettiin Seinäjoen ja Oulun kautta. ”Limingassa paljon rajamaata, heinässä rypevää kataikkoa ja pajualueita”, merkitsi Karppanen muistikirjaansa.

Petolintuja Karppanen piti elätteinä. Huuhkaja saatteli talon emäntää kauppareissulle ja oli vastaanottamassa talon katolla tämän palatessa. Boboksi ristitty huuhkain huhuili 1900-luvun alkupuolella peräti 20 vuotta Karppasen kotona Haminalahdessa, kunnes joutui onnettomuuteen, sokeutui ja hukkui kaivoon.

Elätteinä oli myös pari kotkaa, toinen Kuhmosta, toinen Rovaniemeltä; ne kulkivat taiteilijan mukana. Hän saattoi antaa kotkalleen elävän variksen, jonka uroskotka  Atte ”repi ja höyhensi, ei kuitenkaan syönyt”, kuten Karppanen päiväkirjassaan kertoo.

Päiväkirjoja on Matti Karppasen Irja-tyttären pojan Aarne T. K. Lahtisen mukaan viitisenkymmentä, yhteensä 2 500 sivua.

Talvella petolintujen ruoaksi ammuttiin variksia. Ammutulla kissallakin kotka ”leikki kovin”. Varisten ja kissain ystävästä meno vaikuttaa hirveältä. Mutta luonnonlaistahan siinä on kyse; tosin ihminen oli apurina.

Paula Kantola ja Kari Kantola esittelivät syyskuussa 2008 Oulun Antiikkimessuilla Huutokauppakamari Bukowskin toimitusjohtajalle Christian Bomanille 1930-luvulla maalattua taulua, jonka tekijä on Matti Karppanen.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen / arkisto

Isoisästään tekemässään kirjassa Lahtinen kertoo petolintujen kotiutuneen taiteilija Karppasen kotitaloon, koska lintujen siipisulkia lyhennettiin ja kynsiä leikattiin.  Herra oli lintujen kuninkaallakin.

Lintutaiteilija ikuisti lintuja myös täyttämällä, kuten harvinaisen valkean metson, ja osasi tietenkin itse nylkeä ne ensin. Paitsi lintuja hän maalasi myös kaloja ja kasveja.

Saarenkin tämä taituri rakensi Kallaveteen, istutti sinne eksoottisia kasveja kuten tammen, marjakuusen ja hopeapajun sekä ruokki karttoihinkin merkityn mökkisaarensa rannassa lintuja ja kaloja. Fasaaneja hän hankki savolaisfaunaa rikastuttamaan.

Karppasen kädenjälki tuotti myös akvarelleja ja lyijykynäpiirroksia lapsuudenmaisemista Kuhmon Ontojärven pohjoisrannalla. Petäjälahti-nimisessä teoksessa on etualalla hirsinen aitta; järvenlahti pilkottaa rantametsikön lomasta.

Maisemia ikuistui myös aikuisiän asumapaikalta Kuopion seudulla – ja matkoilta, kuten Pohjois-Norjasta ja Käsivarren Lapista.

Lintutaiteilijalla oli yhteyksiä Ilmari Kiannon ja Samuli Paulaharjun kanssa. Kesällä 1938 Kianto kirjoitti Karppaselle olleensa Hallan Ukon (oululaissyntyisen kansanedustajan ja kauppiaan Juho Heikkisen) maahanpanijaisissa Hyrynsalmella.

Onpa Karppasella Kiantoakin viehättänyt ilkikurinen maalaus ihmisen myyttisistä esivanhemmista Aatamista ja Eevasta paratiisiasuisina – tuuhea karvapeitto ihollaan ja muutoinkin apinannäköisinä.

Juutalais-kristillinen paratiisimyytti ja kirkon vierastama kehitysoppi kohtasivat.  Eläinmaalari näki ihmisen luontevasti eläime(llise)nä.