Esitys oli kaikille avoin, mutta yleisö koostui pääosin kaupunginsairaalan vanhemmista potilaista ja henkilökunnasta. Erilaiset taiteenalat olivat esillä esityksessä, jossa Teija Anneli tulkitsi runojaan teoksestaan Kasvusilmuja (2011), Henna Hanhineva vastasi nykytanssista ja Jari Suomalainen soitti viulua.
Aikaisemmin esitystä oli esitetty Intiön hoivakodissa, Tuirankartanossa ja Lassintalossa. Esitys oli siis pääasiallisesti suunnattu vanhemmalle yleisölle. Runojen aiheet käsittelivät luontoa ja elämän erilaisia vaiheita. Vanhempi yleisö sai näistä teemoista enemmän irti pidemmän elämänkokemuksensa vuoksi, jonka takia esityspaikkojen valinnat olivat onnistuneita.
Kaikkia taiteenaloja tarvittiin Kasvusilmuja-esityksessä. Monitaiteellinen esitystapa lisäsi mielenkiintoa ja esitys olisi jäänyt paljon etäisemmäksi, jos jonkun taiteenaloista olisi poistanut. Tanssilla tulkittiin loistavasti taustalla luettavia runoja ja viulu soi koskettavasti ja kovaa sairaalan aulassa, jossa akustiikka oli loistava. Esiintyjät osasivat selvästi asiansa ja vuosien kokemuksen tuoma varmuus paistoi jokaisen esityksestä.
Välillä runous hukkui niin vahvoja aistimuksia luoneiden musiikin ja tanssin alle, vaikka koko esitys perustuikin Teija Annelin runoudelle. Parhainta antia esitys kuitenkin tarjosi katsojalleen, kun jokainen taiteenala esiintyi samaan aikaan; tanssin liikkuessa kokonaisvaltaisesti lavalla, viulun soidessa voimakkaasti ja runojen kuuluessa taustalla kuin mantrana. Tämä sai aikaan transsinomaisen tunteen yleisössä, joka katsoi esitystä parhaimmillaan täysin hiiskumatta.
Näytös tarjosi katsojalleen monenlaisia aistimuksia. Tuntoaistin stimulointi tehosti erityisesti katsojien ja esityksen välistä yhteyttä ja läheisyyttä. Hanhineva kiersi tanssinsa lomassa koskettamassa yleisön joukossa istuvia ihmisiä ja piti heihin jatkuvasti katseyhteyden. Tanssi tuntui tulevan ihan konkreettisesti katsojan iholle. Tämä läheisyyden tunne nousi esityksessä tärkeään asemaan ja teki esityksestä huomattavasti kiinnostavamman.
Jotkut katsojista saattoivat tuntea ahdistusta, kun tanssija tuli esityksessä niin lähelle. Tämä vaati Hanhinevalta hyvää ihmislukutaitoa, kuka katsojista halusi esityksen koskettavan ihan kirjaimellisesti ja kuka ei. Myös runoilija pyrki välillä ottamaan kontaktia yleisöönsä, viulun taas kuului pysyä vain esityksen taustalla. Loppua kohden esitys alkoi jo vähän puuduttaa ja osa yleisöstäkin ehtiä poistua kesken esityksen. Myös runoissa esille tuodut tunnetilat tuntuivat välillä hieman teennäisiltä ja liian pitkälle harjoitelluilta.
On hienoa, että esityksiä viedään sellaisten ihmisten luokse, jotka eivät sitä välttämättä pääsisi itse katsomaan. Esitys ilahdutti erityisesti vanhempaa yleisöä ja toi tavanomaiseen arkipäivään erityisen kulttuurielämyksen, jota ei tule uudestaan välttämättä kokemaan. Ympäristö toikin esitykselle sellaisia merkityksiä, joita se ei jossakin toisessa esityspaikassa olisi saanut.
Kalevan kansankriitikot ovat kirjoittamisesta kiinnostuneita kansalaisia. He seuraavat Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoa ja kirjoittavat tapahtumista kritiikkejä, jotka julkaistaan tällä sivulla. He pääsevät ilmaiseksi Oulun juhlaviikkojen tapahtumiin, joista he kirjoittavat.