Su­per­mar­su-elo­ku­van jat­ko-osan ku­vauk­set ovat al­ka­neet – Ras­va-An­te­ron roolia näyt­te­lee ou­lu­lai­nen Lumo Levy

Oululainen Lumo Levy näyttelee elokuvassa Rasva-Anteroa.
Oululainen Lumo Levy näyttelee elokuvassa Rasva-Anteroa.
Kuva: ProPromotion Oy

Paula Norosen suosittuun kirjasarjaan pohjautuva ja Joona Tenan ohjaama Supermarsu 2 -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2021, tiedottaa ProPromotion Oy.

Tulevan elokuvan uudet lapsinäyttelijät on valittu ja kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä Etelä-Suomessa. Oululainen Lumo Levy kuuluu lapsitähtikaartiin. Hän näyttelee elokuvassa hahmoa nimeltä Rasva-Antero.

Aikaisemmin Levy on näytellyt muun muassa elokuvassa Risto Räppääjä ja pullistelija sekä tv-sarjassa Paratiisi.

Supermarsu pelastaa mehiläiset

Ensimmäisen Supermarsu-elokuvan tapaan Supermarsu 2 sisältää niin perinteistä elokuvakerrontaa kuin animaatiota. Elokuvassa Supermarsun on pelastettava mehiläiset, jotta se voi pelastaa maailman. Pelastaakseen mehiläiset sen on pelastettava koulun pahin kiusaaja.

Elokuvan pääosaa näyttelee 11-vuotias Senni Peltoniemi (Emilia). Muissa keskeisissä lapsirooleissa nähdään Lumo Levyn lisäksi Lucas Timperi (Simo) ja Kaius Österman (Pietari).

Aikuisrooleissa ovat Essi Hellén (Emilian äiti), Eero Ritala (Emilian isä), Mikko Penttilä (Pertti), Jani Karvinen (Simon isä), Petteri Pennilä (Rasva-Anteron isä), Tommi Korpela (opettaja Sakari Laaksonen) ja Kari Hietalahti (rehtori).

Supermarsu 2 -elokuvan tuottaa Yellow Film & TV ja taustalla on aiemmasta ykköselokuvasta tuttu tiimi: elokuvan ohjaa Joona Tena ja sen ovat käsikirjoittaneet yhdessä Paula Noronen ja Joona Tena. Elokuvan levittää SF Studios.