Metsämme ovat muuttuneet hiilen päästölähteiksi. Se tuntuu monen mielestä käsittämättömältä. Puuta edelleen kasvaa enemmän kuin sitä hakataan.
Pelkkä puuston kasvun ja poistuman vertailu on kuitenkin vain pieni osa metsien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisuudessa. Metsien suurin hiilivarasto ovat turvemaat, joissa on 71 prosenttia koko hiilivarastosta. Se on pois ilmakehästä, ainakin toistaiseksi.
Metsistä käytävä ilmastokeskustelu pyörii jostakin syystä pääsääntöisesti hakkuissa. Niiden osuus metsien hiilivarastosta on kuitenkin vain kahdeksan prosenttia, yhtään väheksymättä hakkuumäärien vaihtelun vaikutusta vuosittaiseen nieluun. Hakkuiden rajoittaminen on tässä akuutin ilmastokriisin tilanteessa valitettavasti ainoa nopea keino nielun kasvattamiseen ja siksi harkinnan arvoinen.
Puuston kasvun ja poistuman erotus ei riitä ylittämään maaperän päästöjen lisääntymistä. Turvemaiden käyttö ratkaisee saadaanko metsiin varastoitumaan hiiltä enemmän kuin metsistä vapautuu.
Vaikka hiilivarastoja ei saataisi enää kasvamaan eikä nielua juurikaan suuremmaksi, tulisi kaikki tarpeeton hiilen vapautuminen ilmakehään minimoida. Suosta ja puusta valmistetusta vessapaperista ilmakehään vapautuva hiilidioksidi vaikuttaa ilmastoon fossiilisen polttoaineen hiilen kanssa.
Soiden ojittamisen maailmanennätyksen seurauksena olemme luoneet jatkuvan ja yhä kasvavan hiilipäästön turpeen hajotessa ojitetuilta soilta.
Ojitettujen turvemaiden metsätalouskäyttö ei ole ilmaston kannalta kestävää. Ei vaikka turvemetsistä hakataan puuta kasvua vähemmän ja vaikka niiden puusto on edelleen noin 7,1 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin nielu.
Ojitusten vaikutusta turpeen hajoamiseen ja kasvihuonepäästöihin on nyt tarkennettu ja turvemaiden maaperän päästöiksi arvioitiin 11,6 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Turvemaiden hakkuut, turpeen hajoaminen ja luonnonpoistuma ovatkin kääntäneet turvemetsät kokonaisuutena 6,9 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin päästöksi, lähes tieliikenteen päästöjen kokoiseksi.
Keskitymme liikaa puuston kasvun lisäämiseen tai puurakentamiseen. Ne eivät nykyisellä metsäteollisuuden tuotantorakenteella pysty kompensoimaan turpeen hajoamisen päästöjä.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun ojituksella aikaansaatu puusto on hakattu, turvemetsät tulisi jättää ennallistumaan takaisin turvetta muodostaviksi suoekosysteemeiksi. Samalla säädöksiä tulisi uudistaa niin, että se on myös lakien puolesta mahdollista.
Niillä soilla, joilla metsätaloutta edelleen harjoitetaan, kaikki ojittaminen tulisi lopettaa ja siirtyä kattavasti jatkuvaan kasvatukseen sekä nostaa ojaston vedenpintaa niin, että turpeen hajoaminen hidastuu.
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan suomme on kuivatettu aivan liiaksi myös puuston kasvun näkökulmasta, eli parhaimmillaan puuston kasvattaminen korkeammalla vedenpinnalla sekä parantaisi puuston kasvua että vähentäisi vesistö- ja ilmastopäästöjä.
Hakkuiden lisääminen tai kasvun kiihdyttäminen myöhempää hakkuuta varten siirtää laskun tuleville polville. Metsätaloudessa ainoa kestävä ilmastoratkaisu on estää turpeen hajotus ojitetuilla soilla.
Heikki Ala-aho
metsäammattilainen, metsänomistaja, Siikajoki