Suo­mes­sa va­koi­lus­ta epäil­lyt miehet va­pau­tet­tiin – "tie­don­han­kin­ta si­joit­tu­nut kriit­tis­ten koh­tei­den ym­pä­ris­töön"

Keskusrikospoliisi kertoi tiistaina, ettei se hae jatkoa miesten vangitsemiselle.

Helsinki

Vakoilusta epäillyt kaksi miestä on vapautettu tutkintavankeudesta. Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan, että miehet on vapautettu tutkinnanjohtajan päätöksellä.

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi tiistaina, ettei se aio vaatia jatkoa vakoilusta epäiltyjen miesten vangitsemiselle. Poliisi kertoi, että esitutkinnassa ei ole viikon aikana saatu sellaista lisäselvitystä, että miehiä tulisi epäillä rikoksesta todennäköisin syin.

Vuosina 1986 ja 1988 syntyneet miehet vangittiin viime keskiviikkona lievemmällä syytä epäillä -perusteella. Se mahdollistaa epäiltyjen vangitsemisen enintään viikon ajaksi.

Esitutkinta jatkuu, ja miehiä epäillään yhä vakoilusta. Epäillyn rikoksen tekoaika ulottuu elokuun 31. päivästä syyskuun 12. päivään.

– Epäily vakoilusta perustuu siihen, että epäiltyjen tiedonhankinta on sijoittunut Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittisten kohteiden ympäristöön, sanoo KRP:n tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto tiedotteessa.

– Esitutkinnassa tehdään nyt kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja käydään läpi esitutkinnassa takavarikoitua materiaalia, Luoto jatkaa.

STT ei ole tiistaina tavoittanut Luotoa kommentoimaan asiaa.

Miehillä sama sukunimi

Vakoilusta epäillyillä miehillä on sama sukunimi. Osoitetietojen perusteella Ruotsin Härnösandissa asuu samassa asunnossa kaksi miestä, joilla on samat nimet kuin vakoilusta epäillyillä.

Ylen tietojen mukaan miehet otettiin kiinni Suomen Lapissa. Hufvudstadsbladetin tietojen mukaan miehet olisivat kuvanneet kohteita Pohjois-Suomessa ja kertoneet poliisille olevansa turisteja.

Toinen miehistä on Ylen ja Helsingin Sanomien mukaan ollut tosiasiallinen edunsaaja Brittiläisille Neitsytsaarille vuonna 2016 rekisteröidyssä veroparatiisiyhtiössä. Yhtiö on sittemmin lakkautettu. Veroparatiisiyhtiöihin liittyvät tiedot ovat peräisin tutkivien journalistien Pandoran paperit -hankkeesta.

Vakoilu on perinteisesti ollut Suomessa harvinainen rikosnimike. Vakoilusta tuomittava rangaistus on vähintään vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä