Suomen työmarkkinat ovat käännekohdassa. Kunnat ovat saaneet vastuulleen työllisyyspalvelut, mutta samalla vaarana on, että liian moni työhaluinen ihminen jää yhä järjestelmän rattaisiin. Tämä on virhe, johon meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.
Työllisyyskeskustelu on viime aikoina keskittynyt vahvasti kansainvälisen rekrytoinnin edistämiseen, mutta samaan aikaan Suomessa on tuhansia työelämän ulkopuolella olevia työnhakijoita ja osatyökykyisiä henkilöitä, joilla olisi motivaatiota, osaamista ja kykyä esimerkiksi osa-aikatyöhön.
Heillä on mahdollisuus työllistyä, jos tuki on oikein kohdennettua ja oikea-aikaista. Tarvitaan valmennusta, kuntoutusta, henkilökohtaista ohjausta ja ennen kaikkea: työelämään kytkeytyviä ratkaisuja, joissa yksilö kohdataan vahvuuksiensa kautta – ei diagnoosin tai oletusten perusteella.
Suomessa työttömistä puhutaan liian usein yhtenä massana. Pahimmillaan heidän työkykynsä yliarvioidaan ja toisaalta heidän työhalukkuuttaan aliarvioidaan. Olen saanut työssäni nähdä läheltä, miten yksilöllinen tuki, riittävä aika ja kumppanuus työnantajan kanssa voivat mahdollistaa paluun työelämään myös silloin, kun se ensin tuntuu kaukaiselta. Ongelma ei ole ihmisissä – ongelma on järjestelmässä, joka edelleen toimii liian siiloutuneesti ja kankeasti.
Vastuu työllisyyspalveluista on siirtynyt kunnille, ja nyt ratkaisevaa on se, mihin resurssit kohdennetaan. Muutoksen keskellä voi käydä niin, että pallo työkykyhaasteisten työnhakijoiden osalta tippuu – ainakin hetkeksi. Fokus siirtyy helposti niihin, joiden on helpoin työllistyä. Jos keskitymme vain niihin, jotka pärjäävät kevyemmälläkin tuella, unohdamme ne, jotka tarvitsisivat eniten.
On ensiarvoisen tärkeää, että tukea suunnataan sekä työkykyhaasteisille että työnantajille. Pullonkaulojen ja vastuukysymysten ratkaisu työkyvyn kartoituksen ja tukemisen palveluissa, työnantajien tukeminen työn muokkauksessa ja täsmätyökykyisten palkkaamisessa sekä riittävän pitkäkestoinen tuki työhön siirtymisessä ja kiinnittymisessä ovat konkreettisia keinoja vastata haasteisiin. Työttömyys ei useinkaan ole ihmisen valinta, mutta me voimme valita, panostammeko ratkaisuihin vai annammeko ongelmien kasvaa.
Jokainen pitkäaikaistyöttömyyteen juuttunut maksaa kunnille enemmän kuin hänen työllistämisensä. Pidemmän työttömyyden mukana tulevat terveysongelmat, syrjäytyminen ja lopulta työkyvyttömyys. Mitä pidempään työttömyys jatkuu, sitä suuremmaksi kustannukset kasvavat. Tämä on kierrepallo, jonka pysäyttäminen vaatii tekoja – nyt, ei vuosien päästä.
Kestävä työllisyys syntyy, kun kunnat, työnantajat ja palveluntuottajat toimivat yhdessä, ei erillään. Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin – yhteistyössä, kumppaneina.
Kirsi Pajamäki
palvelupäällikkö, Arffman
vastuulla kuntoutuspalvelut valtakunnallisesti sekä valmennuspalvelut Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla