Suomessa kiinni otettu virolais-amerikkalainen teinihakkeri on luovutettu viime viikolla Yhdysvaltoihin, kertoo maan oikeusministeriö.
Verkossa Bouquet-nimeä käyttävä 19-vuotias mies otettiin huhtikuussa kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kun hän oli nousemassa Japaniin menevään koneeseen.
Miestä vastaan on nostettu Yhdysvalloissa liittovaltiotasolla verkkopetokseen, salaliittoon ja tietomurtoon liittyvät syytteet. Hänen epäillään kuuluvan kansainväliseen ja pahamaineiseen Scattered Spider -hakkeriryhmään.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Andrew Tysen Duvan mukaan ryhmä on ollut osallisena yli sadassa verkkomurrossa, joiden seurauksena uhrit ovat maksaneet yli 100 miljoonaa dollaria lunnaita. Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kyberosaston apulaisjohtaja Brett Leatherman taas sanoi ryhmän kohdistaneen toistuvasti iskuja yhdysvaltalaisiin yrityksiin sekä kiristäneen näiden työntekijöitä ja aiheuttaneen miljoonien dollarien tappiot.
Miestä ja tämän rikoskumppaneita syytetään myös luksuskorujen jälleenmyyjän järjestelmiin murtautumisesta. Syytteen mukaan he varastivat yrityksen tietoja ja vaativat noin kahdeksan miljoonan dollarin lunnaita kryptovaluuttana toukokuussa 2025.
Miehen luovuttamisesta Yhdysvaltoihin kertoi aiemmin Suomessa Ilta-Sanomat.
KRP:llä ei tutkintoja käynnissä
Mies otettiin kiinni 10. huhtikuuta, ja parin viikon päästä kiinniotosta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin mieheen liittyvää takavarikkoasiaa. Vaatimuksen takavarikosta jätti keskusrikospoliisin (KRP) rikoskomisario Sami Liimatainen.
Liimatainen sanoo STT:lle, ettei hänen tiedossaan ole, että KRP:ssä olisi käynnissä mieheen liittyviä tutkintoja. Hän sanoo KRP:n antaneen Yhdysvaltain viranomaisille oikeusapua ja ottaneen miehen kiinni kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella.
Liimatainen ei kommentoi, mitä mieheltä vaadittiin takavarikkoon käräjäoikeudessa.
– Voin vahvistaa, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat pyytäneet takavarikkoon tiettyjä esineitä. Takavarikot liittyvät Yhdysvalloissa käynnissä olevaan rikosasiaan. Sen tarkemmin en voi sisältöön mennä, hän kertoi STT:lle.