Sodankylässä sijaitsevan, Euroopan edustavimpiin aapasoihin kuuluvan kaksinkertaisesti suojellun Viiankiaavan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Kaivosyhtiö AA Sakatti Mining Oy on ajanut alueelle kaksi vuosikymmentä kaivosta, jonka toteuttamiseksi on haettu lupaa poiketa Natura-suojelusta. Poikkeuslupapäätöstä valmistellaan parhaillaan ympäristöministeriössä, ratkaisun tekee Suomen hallitus.
Poikkeuslupaa haetaan, koska Euroopan Unionin Natura 2000 -suojeluverkoston kohteilla luontoarvoja ei lain mukaan saa merkittävästi heikentää. Viiankiaavan luontoa kaivos heikentäisi merkittävästi.
Viiankiaapa on ainutlaatuisten luontoarvojensa vuoksi suojeltu myös soidensuojelulailla, jonka muuttamisesta päättäisi eduskunta.
Edessä on merkittävä ennakkotapaus suomalaisessa ja eurooppalaisessa luonnonsuojelussa. Maan hallitus voi tehdä asiassa koko vaalikautensa suurimman luonnonsuojeluteon tai menettää uskottavuutensa Suomen luonnon puolesta puhujana.
Mikäli poikkeuslupa heltiää, voisi se edistää myös muiden kaivosyhtiöiden pyrkimyksiä perustaa kaivoksia luonnonsuojelualueille.
Ennalta selvää on vain kansalaisten mielipide. 79 prosenttia suomalaisista ei hyväksy kaivostoimintaa luonnonsuojelualueilla.
Asia ilmeni Suomen luonnonsuojeluliiton Verianilta tilaamassa maan laajuisessa, eri ikäryhmät, sukupuolet ja puoluekannat kattavassa kyselytutkimuksessa.
Kokoomuksen kannattajista 58 prosenttia, sosiaalidemokraattien kannattajista 80 prosenttia, keskustan kannattajista 64 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 51 prosenttia ei pidä kaivosta Viiankiaavalle hyväksyttävänä.
Pohjois- ja itäsuomalaisista tätä mieltä on 62 prosenttia. Kaivos ei saa tukea minkään eduskuntapuolueen kannattajien enemmistössä.
Vastaajista 73 prosenttia ei pidä myöskään malminetsintää luonnonsuojelualueilla hyväksyttävänä, vaikka se on kielletty lailla vain kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa.
Kaivoslainsäädäntöä täytyy parantaa, jotta se vastaa ihmisten oikeuskäsitystä ja luonnonsuojelun tarpeita.
Luonnonsuojelualueet, Viiankiaapa mukaan lukien, on perustettu turvaamaan arvokasta luontoa, ei odottamaan teollista toimintaa.
Hanna Halmeenpää
puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto