
Tyrnävällä kevät on edennyt siihen malliin, että laajoilta peltoaukeilta peräisin olevat sulamisvedet täyttävät alueen kapeauomaisia jokia ja ojia. Paikoin vesi ei enää uomiin mahdu, vaan tulvii yli äyräiden.
Näin kävi torstaita vasten yöllä Leppiojalla. Pelastuslaitos teki Leppiojantien varressa yötä myöten töitä, jotta läheiset kiinteistöt säästyisivät vesivahingoilta.
Torstaina aamupäivällä voimakkaasti virtaavan Leppiojan pinta oli edelleen korkealla ja paikoin vesi ulottui talojen pihateille ja osin pihojen reunoille asti. Vesi myös tulvi jossakin määrin ympäröiville pelloille.

Päivystävä palomestari Valtteri Käkönen Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kertoi, että tulviminen rauhoittui jonkin verran pakkasyön ansiosta.
Palolaitos tarkkaili kuitenkin päivän mittaan tilannetta siltä varalta, että veden pinta lähtisi ilman lämmetessä taas nousuun.
Päivystävä palomestari Hannu Timonen kertoi torstaina aamulla, että pelastushenkilöstö oli yökolmeen saakka töissä muun muassa Kylmälänkylän ja Leppiojantien alueella ja tilannetta tarkkaillaan edelleen. Tulvavesi on noussut alueella useissa eri paikoissa.
– Siellä on ollut paljon tulvantorjuntatehtävää. Ojia ja rumpuja on jäässä ja vesi nousee. Näitä on koneilla auottu ja sulatettu. Lunta on paljon ja sen sulaminen on ollut viime päivinä nopeaa ja voimakasta, Timonen sanoi.
Timosen mukaan yhden omakotitalon suojaus tulvalta aloitettiin, mutta veden pinta saatiin laskemaan niin ettei suojausta lopulta ollut tarve tehdä loppuun.
– Kansalaisten joilla on siellä alueella kiinteistöjä tai muuta mahdollisen tulvaveden nousun uhkaamaa omaisuutta kannattaa nyt tarkkailla tilannetta ja soittaa tarvittaessa apua hätänumerosta 112.
Tyrnävän paloasemalle on luotu valmius ryhtyä nopeisiin suojaustoimiin tilanteen vaatiessa.
Timosen mukaan pelastuslaitos tekee tulvariskialueilla tiedustelua myös pääsiäisen aikana ja toimii yhteistyössä kunnan ja ely-keskuksen kanssa.
– Ennustetta tilanteen jatkumiselle on tällä hetkellä vaikea sanoa.