Onnetar voi olla hyvin oikukas. Matka poplehtien lemmikistä unohdukseen saattaa osoittautua lyhyemmäksi kuin varsinainen tähdenlento.
Suedelle menestystä on satanut tavallista tasaisemmin. Bändin tähänastiset albumit ovat nousseet yksi toisensa jälkeen kotisaaren listakärkeen. Ryhmä on myös pokannut arvostetun Mercury-palkinnon, jolla on tavattu laakeroida popin innovatiivisimmat tekijät.
Aikalaisista harva panee paremmaksi. Alku-uran David Bowie -vaikutteista ja glamrock-intoilusta päästyään bändi näyttää vakiinnuttaneen asemansa brittipopin luottoryhmänä.
"Tietysti esikuvat paistoivat aluksi läpi. Toisen albumimme Dog Man Starin ilmestyttyä totesimme kuitenkin, että paisuttelu ja suureellisuus saisivat jäädä. Levyllä oli orkestereita, valtavankuuloisia biisejä ja pitkäksi venytettyjä lauluja. Meistä tuntui, että sillä tiellä oli menty niin pitkälle kuin oli mahdollista", lähes samalla miehityksellä vuodesta 1992 toimineen Sueden perustajiin lukeutuva basisti Mat Osman, 35, selittää.
Vuosikymmenessä Osman ja Suede ovat oppineet muun muassa kiteyttämään ilmaisuaan.
"Vanhemmiten on alkanut kiinnostaa, miten saa asiansa ilmaistua mahdollisimman yksinkertaisesti ja ilman suuria eleitä. Olemme pyrkineet asioiden ytimeen ja keskittymään oleelliseen. Se on sinänsä omituista, sillä monet ovat pitäneet meitä suureellisena, teatraalisena ja ylilyövänä bändinä", Mat arvioi.
Vaikea synnytys
Viidennettä albumiaan A New Morning Suede pusasi pitkään. Bändi vetäytyi maalle Lontoon hälystä ja aloitti uusien laulujen työstämisen opiskelemalla alan mestareita laulaja-lauluntekijä Brett Andersonin johdolla.
"Meillä oli siellä mukana nuotti- ja laulukirjoja, joissa oli Beatlesiä, Neil Youngia ja jopa Princeä - Nothing Compares 2 U kuulostaa upealta! Halusimme ottaa lähtökohdaksi alan parhaat osaajat -- Carole Kingin ja Burt Bacharachin laulut saavat ihokarvat pörhölle pelkästään akustisella kitaralla soitettuna. Ajatuksena oli tehdä levy täysin päinvastaisella metodilla kuin edellisalbumi."
A New Morningin varsinainen levyttäminen aloitettiin muun muassa ranskalaista elektro-tiimi Airia sekä amerikkalaista poptaiteilijaa Beckiä tuottaneen Tony Hofferin kanssa. Työ amerikkalaisen kultakorvan kanssa kuitenkin pyki innostuneen alun jälkeen.
"Suunnittelimme elektronista folk-levyä Tonyn kanssa mutta jälki ei tuntunut luontevalta. Palasimme studioon Stephen Streetin kanssa ja hoidimme työn loppuun", Mat paljastaa ja huomauttaa samalla, ettei tuplatyö mennyt silti hukkaan.
"Olen iloinen, että kävimme tuon kaiken läpi, sillä sen jälkeen perinteinen bändityöskentely tuntui radikaalilta. Tunnelma oli kuin debyyttiä tehdessä - emme olleet nimittäin olleet yhtä vähillä vempeleillä liikkeellä vuosiin."
The Smithsiä ja Bluria ohjanneen Streetin jäjiltä Sueden lauluissa korostuu klassinen brittisaundi. Edellisalbumi Head Music leikitteli 1980-luvun estetiikalla mutta esimerkiksi uutukaisen singleraita Positivity soi Beatles-henkisine kertosäkeineen kuin singer-songwriter -luomus reilun kolmen vuosikymmenen takaa.
"Halusimme katsoa, mitä jää jäljelle kun meikit on pesty pois ja kaikki on riisuttu. Etsimme bändin aitoa olemusta", Mat selvittää.
"Pyrimme kirjoittamaan lauluja todellisesta elämästä ja oikeista ihmisistä, lauluja, joilla olisi muukin sija ihmisten elämässä kuin hetkellisen huvin tuominen. Toivomme että musiikkimme olisi elämän soundtrack, ei taideteos", puhemies tähdentää.
Pohjola kiehtoo
Syksyllä soundtrack raikaa livenä, sillä Suede soittaa yllätyskeikan Helsingin Kaapelitehtaalla lokakuun 22. päivä. Aiemmin lontoolaisbändi on konsertoinut meillä puoli tusinaa kertaa, viimeksi Joensuun Ilosaarirockissa heinäkuussa.
Pidättyvälle britille napapiirin maa on näyttäytynyt hulvattomuuden tyyssijana.
"Ensinnäkin ihmisten into riisuutua alasti viehättää. Aluksi se on britille kauhea shokki, minä kun en riisuudu muiden läsnäollessa edes saunassa", Mat tunnustaa.
"Kiehtovaa on myös teikäläisten tapa valmistaa omat festarijuomat - sellainen omatoimisuus on vaikuttavaa. Menin kohteliaana poikana maistamaan ja juoma oli kammottavaa saastaa. Sen jälkeen päätin pyhästi, etten juo enää koskaan mitään, mitä tarjotaan Castrol TTX -kanisterista. Pysyttelen hyvin mielelläni monikansallisten panimojen tuotteissa", poppari verestelee tutustumistaan itäsuomalaiseen kiljuun.
Ainutlaatuisin ilmiö muusikon näkökulmasta ovat kuitenkin täkäläiset, aikuisikään ehtineet nimmarihaukat, jotka jahtaavat kaikkia julkisuuden henkilöiksi arvioimiaan ihmisiä.
"He pyytävät puumerkin lisäksi kirjoittamaan bändin nimen, paikan ja ajankohdan, vaikka heillä ei ole selvästi mitään käsitystä, kuka olet. Se on puhtaasti suomalainen ilmiö, vastaavaan en ole törmännyt missään muualla. Luulen että muun ajan he majailevat jonkun pubin nurkissa, kasvattavat partaa ja lajittelevat Britney Spearseja ja ties mitä muita nimmariaarteitaan", Mat päivittelee täkäläisiä Eki-setiä.