Suomen presidentti Alexander Stubb on puhunut paljon arvopohjaisesta realismista ja kuvannut sitä periaatteellisena lähtökohtana omalle toiminnalleen. Keskustelu on ollut tärkeää, mutta viime aikoina on käynyt ilmi, ettei käsite avaudu kaikille suomalaisille aina samalla tavalla kuin sen esittäjä ehkä olettaa.
Julkisessa keskustelussa näkyy yhä useammin hämmennystä, kun maailmalla tapahtuu tekoja, jotka ovat ristiriidassa länsimaisten demokratioiden arvojen kanssa. Moni odottaa valtionjohdolta selkeitä kannanottoja ja tulkitsee pidättyväisyyden helposti myötäilyksi tai jopa historian painolastin kautta suomettumiseksi.
Tässä ei välttämättä ole kyse siitä, että arvopohjainen realismi olisi epäonnistunut ajatusmalli. Pikemminkin kyse voi olla viestinnästä. Kun toimintaa ei riittävästi avata, syntyy tilaa tulkinnoille, vastakkainasettelulle ja epäluottamukselle, myös suomalaisten kesken.
Siksi voisi olla perusteltua, että presidentti avaisi tätä ajattelutapaa vielä selkeämmin kansalaisille. Kuvaamalla periaatteita, milloin Suomi ottaa vahvan julkisen kannan, milloin vaikuttaminen tapahtuu diplomatian ja dialogin kautta ja miksi molemmille on paikkansa. Tällainen sanoittaminen voisi auttaa ymmärtämään, että hiljaisuus ei aina tarkoita arvoista luopumista, vaan joskus pyrkimystä säilyttää toimintakyky ja vaikutusvalta.
Parhaimmillaan tämä voisi vähentää sisäistä vastakkainasettelua ja vahvistaa yhteistä ymmärrystä siitä, miten Suomi toimii maailmassa, joka on entistä monimutkaisempi ja arvaamattomampi. Yhtenäisyys ei synny siitä, että kaikki ovat samaa mieltä, vaan siitä, että pelisäännöt ja periaatteet ovat riittävän selkeitä.
Presidentillä on tunnetusti kykyä dialogiin ja vaikeiden teemojen käsittelyyn. Juuri siksi ajatus arvopohjaisen realismin avaamisesta suomalaisille vielä askelta syvemmin tuntuu enemmän mahdollisuudelta kuin riskiltä. Selkeys ja avoimuus voisi tässä ajassa olla yksi vahvimmista yhdistävistä voimista.
Jukka Saksi
KTT, Vantaa